Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 90


 

Liikunta-avustus, karttaraha, Vetelin Urheilijat

 

TEKLTK 14.12.2023 § 90  

303/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tero Uusitalo

 

Hakemus:

Vetelin Urheilijoiden suunnistusjaosto järjesti suunnistuksen maakuntaviestin 12.8.2023 Patanan Valkeakalliolla. Viesti on kuntien välinen kilpailu ja järjestysvuoro on kiertävä. Kilpailua varten jouduimme uudelleenkartoittaa kilpailualueen. Kuluja Kartan päivityksestä on kertynyt 1982,8 euroa ,

 

Anomme avustusta 2000 euroa.

 

Yleistä:

Kunnan maksama karttaraha on yleinen käytäntö monissa kunnissa varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisessa suunnistuskarttoja on tehty enemmän hankerahalla tai matkailukeskusten tuella. Kartan tekemisen kustannukset riippuvat kartoitettavan alueen koosta ja kartan alueella järjestettävien kisojen luokasta. SM-kisoihin/ Jukolan viestiin käytettävät kartat maksavat enemmän. Suunnistuskartan tekeminen maksaa yleensä joistakin tonneista SM-kisakartan jopa 15 000 euroon. Suunnistusliitto avustaa opetus- ja kulttuuriministeriön tuella jonkin verran karttojen tekemistä. Pääpaino avustuksessa on isompien kisojen kartoissa. Pienempien kisojen karttoihin liiton karttarahaa voi yleensä saada joitakin satasia.

 

Karttoja tehdään aina välillä kokonaan uusiksi, kun tekniikka kehittyy. Patanan Valkeakallion kartta uudistettiin kokonaan vastaamaan nykyaikaa eli pohjana käytettiin laserkeilausaineistoa ja maaston kohteet merkittiin karttaan askelmittauksen sijaan gps-paikannuksella. Karttojen tarkkuus parantuu kaiken aikaa. Uusittua karttaa käytetään yleensä ensimmäisen kerran jossain isommassa kisassa, esim. Patanassa maakuntasuunnistusviestissä. Sen jälkeen sitä käytetään vuosia iltarasteilla siten, että iltarastien ratamestari päivittää kartoittajan tekemään sähköiseen ocad-pohjaan maastossa tapahtuneet muutokset eli uudet hakkuuaukot, tiet jne. Kartta säilyy päivittämällä ajan tasalla vuosia ensi-/uusintakartoittamisen jälkeenkin.

 

Suomessa suunnistuskarttojen oikeudet omistavat pääosin suunnistusseurat. Koululaiset suunnistavat paikallisen seuran omistamilla kartoilla ja hyvin usein suunnistusradat on tehty paikallisen suunnistusseuran puolesta talkoilla opettajille/ koululaisille valmiiksi. Kunta saa siis ainakin osittain takaisin karttarahan koulupuolen kautta. Karttarahaa on pidetty myös lajitasa-arvon osalta oikeutettuna. Kunta ajaa latuja, pitää huolta jalkapallokentistä, kaukaloista jne. Suunnistuksessa liikuntapaikka on alueesta tehty kartta.

 

Vetelin kunnan tekninen lautakunta on avustanut liikuntapaikkojen ylläpidossa järjestäytyneitä yhdistyksiä budjetin rajoissa. Vuoden 2023 budjetissa on määrärahaa jäljellä 2053 €

 

Esittelijä Tekninen johtaja Uusitalo Tero

 

 

 

Päätösehdotus Vetelin kunnan tekninen lautakunta myöntää Vetelin Urheilijoille avustusta 2000 € suunnistusjaoston maakuntaviestin karttapäivityksen johdosta.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 __________