RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Haapajärven kunnostushanke, ruoppauksen kunnan osuus
TEKLTK 14.12.2023 § 89
27/11.01.04/2022
Valmistelija ympäristötarkastaja Pia-Lena Närhi
Haapajärven keskivesikorkeuden nostaminen pohjapadolla ja järven kunnostaminen ruoppaamalla on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 11.11.2020 (päätös 238/2020) myöntämä luvan mukaista toimintaa. Luvan mukaisessa hankkeessa on tarkoitus ruopata Haapajärven vesiallasta, rakentaa penkereitä ja pumppausasemia sekä lopuksi nostaa järven vedenpinna pohjapadolla. Hanke on vaiheistettu vaiheisiin 1–3 ja on edennyt vaiheen 1 loppuna. 1 vaiheessa on rakennettu patopenkereitä ja asennettu pumppausasemia järvialtaan ympärille ELY-keskuksen hankkeena.
Käynnissä olevassa vaiheessa 2 on tarkoitus tehdä järvialtaan ruoppaukset. Luvan mukaan järvialtaasta voidaan poistaa 180 000 m³ lietettä. Lisäksi järvialtaasta poistetaan puustot ja puskat. Ruoppaukset suorittavat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Vetelin kunta, kumpikin omina hankkeinaan.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on teetättänyt ruoppaussuunnitelmat, joita myös Vetelin kunta käyttää. ELY-keskus on kilpailuttanut oman ruoppausurakkansa, johon kuuluu noin 100 000 m³ ruoppausmassoja ja valinnut urakoitsijan. ELY-keskuksen kilpailutuksen mukainen ruoppaus kohdistuu ajalle 1.12.2023-31.3.2024. Oheismateriaaleissa on esitetty ELY-keskuksen ruoppausalueet.
Vetelin kunta on sitoutunut hankkeeseen riista- ja virkistyskäytön osalta. Riista- ja virkistyskäyttö koostuu uimarannan, lintutornin, venelaskupaikan ja laavun rakentamisesta sekä lintukosteikkojen ruoppauksesta. Kunnan osuus ruoppauksesta liittyy riista- ja virkistyskäyttöön ja kunnan ruoppauksessa muodostetaan lintukosteikko/lintusaaria, uimaranta ja venelaskupaikka. Liitteessä on esitetty kunnan ruoppaussuunnitelma.
Vetelin kunta on varautunut 130 000 €:lla hankkeeseen. Lisäksi hankkeeseen on laskettu talkootyöaikaa 30 000 € osuudella, jolloin hankkeen yhteishinta on 160 000 €. Kunta on hakenut avustusta ELY-keskukselta hankkeeseen.
Uimarannan, laavun, venelaskupaikan ja lintutornin kustannuksiin arvioidaan menevän noin 40 000–60 000 €, riippuen venelaskupaikan ja uimarannan sijoittumisesta. Ruoppauksiin kunta on varannut noin 120 000–100 000 €, joka kustantaisi lintukosteikon ruoppauksen (karttaliitteen kohteet 1 a-d), uimarannan ja venelaskupaikan. Ruoppaus tullaan suorittamaan avovesiruoppauksella syys – lokakuussa 2024
Uimarannan ja venelaskupaikan lopullista sijoituspaikka ei ole vielä sovittu. Viimeisimmät ehdotukset uimarannan sijoituspaikoiksi ovat joko Ruumissaari, Savilahti tai Keskitalo (Rytiniemi). Venelaskupaikaksi on ehdotettu alkuperäisestä luonnoksesta poiketen Savilahtea.
Esittelijä Tekninen johtaja Uusitalo Tero
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy ruoppausehdotuksen ja valtuuttaa teknisen toimen tekemään ruoppauksen urakkatarjouspyynnön Hilmaan.
Päätös Hyväksyttiin
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |