RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ostopalvelusopimus Vetelin kunta ja Vetelin Vesi Oy
TEKLTK 14.12.2023 § 86
392/01.01.03/2023
Valmistelija Toimistosihteeri
Vetelin Vesi Oy on Vetelin kunnan alueella toimiva yleinen vesi- ja viemärilaitos.
Vetelin kunnanvaltuusto on myynyt vesilaitoksen liiketoiminnan 100% omistamalleen tytäryhtiölleen Vetelin Vesi Oy:lle ja yhtiö on aloittanut toimintansa 1.1.2019
Vetelin vesi on valinnut kokouksessaan 14.6.2023 toimitusjohtajakseen Vetelin kunnan teknisen johtajan Tero Uusitalon. Vetelin Vesi Oy:n työtehtävien hoitoon on arvioitu kuluvan vuosittain työaikaa 4200 €:n edestä. Sopimus alkaa takautuvasti 1.6.2023 alkaen ja jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Esittelijä Rakennustarkastaja Palosaari Markus
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy ostopalvelusopimuksen ja myy Vetelin Vesi Oy:lle toimitusjohtajan palveluja 4200 €:lla / vuosi
Päätös Hyväksyttiin
Puheenjohtajan toimi varapuheenjohtaja Niko Lassila
Puheenjohtaja Hannu Saarela ja Tekninen johtaja Tero Uusitalo ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävi) ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Markus Palosaari poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.50
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |