RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 144
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivukamarituvan vuokraaminen Vetelin Kotiseutuyhdistykselle
KHALL 30.10.2023 § 144
351/02.07.00/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja
Vetelin Kotiseutuyhdistyksen kanssa on käyty keskustelua entisen kunnantalon vieressä sijaitsevan vanhan sivukamarituvan kunnostuksesta ja entisöinnistä. Rakennus on peruskorjauksen tarpeessa sen säilymisen takia. Siivous ja pintamateriaalien purkutyö hirsipinnoilta rakennuksen sisällä on suoritettu syksyllä 2023. Yliopiston tutkijat ovat käyneet keilakuvaamassa rakennuksen. Vetelin Kotiseutuyhdistys on hakemassa Pirityisiltä hankerahaa rakennuksen kunnostamisen selvitykseen ja käynnistämiseen vuonna 2024. Jotta kunnostus olisi mahdollista toteuttaa hankerahoituksella, rakennuksen hallinta tulee olla hankerahoituksen hakijalla. Hankerahoitusta voidaan myöntää vain yhdistyksille. Vetelin Kotiseutuyhdistyksellä on tarkoitus kunnostaa rakennusta voimavarojen puitteissa pidemmällä tähtäimellä. Kunta ja Vetelin Kotiseutuyhdistys ovat neuvotelleet siksi pitkäaikaisen vuokrasopumuksen sivukamarituvan hallinnasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan liitteenä olevan vuokrasopimuksen. Päätös laitetaan täytäntöön heti.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |