Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 143


 

Vähävaraisille tarkoitetun ruokajakelutilan vuokra-avustuksen jatkaminen

 

KHALL 30.10.2023 § 143  

204/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

 

 Vetelin kunta on tehnyt yhteistyötä helluntaiseurakunnan kanssa vähävaraisille tarkoitetun ruokajakelutilan vuokra-avustuksen muodossa. Kunnanjohtajan viranhaltijapäätös vuokra-avustuksesta on voimassa 1.6.-31.12.2023.

 

 Ruokajakotyö vähäosaisille on jatkunut taukoamatta. Ruoanjako suoritetaan joka toinen maanantai klo 17.30. Ruokaa on tullut hakemaan noin 60-70 henkilöä. Työn toteuttamiseen tarvitaan monia vapaaehtoistyöntekijöitä, joista monet käyttävät omaa autoaan ruuan hakemiseen kaupoista. Vuokra ruuanjakotilasta pysyy ennallaan, 400 €/kk, myös ensi vuoden alusta lähtien. Helluntaiseurakunta pyytää kuntaa avustamaan työtä myös ensi vuoden 2024 alusta lähtien samalla summalla, 200 euroa kuukaudessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää avustuksen jatkamisesta.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________