Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 141


 

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2024

 

KHALL 30.10.2023 § 141  

346/02.03.01/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan puolestaan prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2024 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

 

-          Yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 %

-          Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41–1,00 %

-          Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 %

-          Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93–3,10 %

-          Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00–2,00 %

-          Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00–6,00 % (KiintVL 12 b §:ssä mainituissa kunnissa alaraja on kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti + 3,00 %)

 

Eduskunnan käsiteltävänä on budjettilakina hallituksen esitys kiinteistöverolain muuttamisesta. Esitys perustuu hallitusohjelman kirjaukseen siitä, että verotuksen painopistettä tulisi siirtää voimakkaammin maapohjan verottamiseen. Esityksen mukaisesti maapohja eriytetään yleisestä kiinteistöverolajista siten, että siihen sovelletaan omaa veroprosentin vaihteluväliä. Yleisen veroprosentin vaihteluväli rakennusten osalta säilyy ennallaan 0,93–2,00, mutta maapohjan osalta vaihteluvälin alarajaksi määrättäisiin 1,30. Maapohjan kiinteistöveroprosentin yläraja säilyisi 2,00 prosentissa.

 

Kiinteistöverolain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024 eli se tulisi sovellettavaksi vuoden 2024 verotuksessa. Kuntien tulisi valmistautua antamaan Verohallinnolle maapohjan vuoden 2024 kiinteistöveroveroprosentin 17.11.2023 mennessä. Kuntaliiton suosituksen mukaan vuoden 2024 veroprosenteista päätettäessä tulisi esitetty uusi lainsäädäntö ottaa kunnissa huomioon päättämällä ehdollisesti maapohjan verotuksen tasosta siinä tapauksessa, että 17.11.2023 voimassa olevan kiinteistöverolain mukaan maapohjan osalta sovelletaan vähintään 1,30 %:n tasoa.

 

Vetelin kunnan kiinteistöveroprosentit vuonna 2023 ovat olleet:

 

Yleinen kiinteistöveroprosentti

0,95

Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti

0,60

Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti

1,05

Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti

3,10

Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti

0,00

Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti

3,00

 

Yleisen kiinteistöveron maapohjaa koskevan kiinteistöveroprosentin nosto 0,35-prosenttiyksiköllä tarkoittaa n. 22 500 euron kasvua vuoden 2024 verotuloissa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kiinteistöveroprosentit vuonna 2024 ovat:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti rakennusten osalta 0,95
- Yleinen kiinteistöveroprosentti maapohjan osalta 1,30 (yleinen kiinteistöveroprosentti maapohjan osalta säilyy tasolla 0,95, mikäli eduskunta ei korota vaihteluvälin alarajaa tasolle 1,30)
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,60
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,05
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 3,00

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________