Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 122


 

Kuntien harkinnanvarainen valtionosuuden korotus vuonna 2023

 

KHALL 09.10.2023 § 122  

324/02.05.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

 

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevan hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemuksen liitteeseen merkittävä se, milloin valtuusto ne käsittelee ja mitkä toimenpiteet ovat. Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu. Edellä mainitun lainkohdan perusteella sisäasiainministeriö asettaa avustuksen käytölle seuraavat ehdot hyväksytyn talouden tasapainotussuunnitelman lisäksi:

 

1. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttö- että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu osaksi kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta.

 

2. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta. Tällaisia tarpeita ovat varautuminen velanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.

 

Harkinnanvaraiseen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä 10 000 000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n 2 momentin mukaan rahoitusavustusta on haettava valtionapuviranomaisen päättämään ajankohtaan mennessä. Valtiovarainministeriö on päättänyt, että hakemukset tulee toimittaa ministeriöön 17.10.2023 klo 16.15 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei Vetelin kunta hae kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2023. Perusteena ylijäämäiset tilinpäätökset kolmelta viime vuodelta, kunnalla ei ole taseessa kattamatonta alijäämää, eikä kunnan toiminnassa tai taloudessa ole tapahtunut sote-uudistusta lukuun ottamatta olennaista muutosta vuoden 2023 aikana.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________