Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 106


 

Kiinteistökauppa Vetelin kunta / Antti ja Katriina Klemola

 

KHALL 18.09.2023 § 106  

291/02.07.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Antti ja Katriina Klemola ovat tiedustelleet kunnalta noin 600m2 joutomaa-aluetta liitettäväksi asuintonttiinsa Puukorven kaava-alueella. Joutomaa-alue rajoittuu ojaan eikä sille voi rakentaa uudisrakennusta. Kunta on myynyt vastaavia maa-alueita 0,5 euroa/m2. Kiinteistökaupan ehdoista on neuvoteltu kunnan ja ostajien kesken. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää alle 50 000 euron kiinteistökaupasta talousarviomäärärahojen puitteissa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________