Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 45


 

Kunnan edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan

 

KHALL 24.04.2023 § 45  

143/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Kuntaa pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22§:ssä mainitut jä-senet ja heille riittävä määrä varamiehiä kutsuntalautakuntaan. Lauta-kunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lä-hisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomi-oimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä

(esim. sosiaalityöntekijä tai etsivän nuorisotyön tekijä). Samalla pyydetään, että kunta myös tänä vuonna tarjoaisi kahvit ja suolapalaa kutsunnanalaisille.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan ja varaedustajan kutsuntalautakuntaan.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi kutsuntalautakuntaan edustajaksi Matti Vatkan ja varaedustajaksi Petri Saaren.

 

 __________