Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 43


 

Kunnanhallituksen vaali 2023-2025

 

KHALL 24.04.2023 § 43  

144/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus mm. vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo

kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

 

Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan

määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä

tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden

valmistelusta;

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen

jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen

rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä

tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan

yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan

tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä. Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

 

Laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4a §:ssä todetaan,

että valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa

toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan

toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia

että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Vetelin kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee

kahdeksi vuodeksi kerrallaan kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä, joista vähintään kolme on valtuutettuja tai varavaltuutettuja ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Kunnanhallituksen jäsenten keskuudesta kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joista kummankin tulee olla valtuutettu.

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kahdeksi vuodeksi 2023-2025 kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä, joista vähintään kolme on valtuutettuja tai varavaltuutettuja ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joista kummankin tulee olla valtuutettu.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________