Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 8


Yleiskirje 3-2023

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutos 1.3.2023 alkaen

 

SIVLTK 06.03.2023 § 8  

38/12.07.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia (1503/2016) muutetaan 1.3.2023 siten, että asiakasmaksuja alennetaan korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Maksujen perusteena oleva maksuprosentti säilyy ennallaan (10,7 prosenttia). Varhaiskasvatuslakia ei muuteta niiltä osin. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia on muutettu edellisen kerran 1.8.2021 ja asiakasmaksujen tulorajoja, alinta ja ylintä perittävää maksua indeksitarkistuksen vuoksi 1.8.2022 alkaen.

 

Varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismäärä on 295 euroa kuukaudessa ensimmäisen lapsen osalta ja alin perittävä maksu 28 euroa. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

 

Muutoksen johdosta kuntien maksutuottojen arvioidaan alenevan noin 70 miljoonaa euroa. Maksutuotot alenee noin 29 prosenttia verrattuna vuoden 2021 asiakasmaksutuottoihin. Maksutuottojen menetys kompensoidaan kunnille kohdistamalla aiempaa suurempi osa yhteisöveron tuotosta kunnille.

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksen johdosta voi kunnan asiakasmaksuperiaatteet muuttua ja asia on päätettävä kunnan toimielimen toimesta. Lisäksi tulee tarkastaa lapsikohtaiset asiakasmaksut ja tarvittaessa tehtävä uusi maksupäätös varhaiskasvatuslain asiakasmaksulain 12 §:n mukaisesti.

 

Liitteenä Yleiskirje 3/2023 (taulukko tulorajoista)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää Yleiskirjeen 3/2023 mukaisesti varhaiskasvatuksen uudet tulorajat 1.3.2023 alkaen ja velvoittaa sivistysjohtajan tarkastamaan lapsikohtaiset asiakasmaksut ja tarvittaessa tekemään uudet maksupäätökset.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________