RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ylipään koulun esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2023-2024
SIVLTK 06.03.2023 § 17
55/12.00.02/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja
Lukuvuonna 2023-2024 Ylipään koululla on kaksi esioppilasta 0-2 -yhdysluokassa. Opetustoimen johtoryhmä on koulun apulaisjohtaja Henna Mäkelän aloitteesta käynyt keskustelun esiopetuksen erilaisista toteuttamistavoista osana 0-2 -yhdysluokkaopetusta.
Opetustoimen johtoryhmä pitäisi oppilasmäärän ja yhdysluokan toiminnan näkökulmasta toimivana järjestelynä sitä, että esiopetuksen oppilailla olisi joka toinen maanantai vapaapäivä. Näin toimien esiopetuksen oppilailla olisi viiden päivän kouluviikoilla 21 viikkotuntia ja neljän päivän viikoilla 17 viikkotuntia. Keskiarvollisesti viikkotuntimäärä olisi 19 tuntia eli sama tuntimäärä kuin kunnan esiopetuksessa muutoinkin.
Tämä järjestely perustuisi siihen, että esiopetus järjestetään yhdysluokassa, jossa on oppilaita myös perusopetuksen luokka-asteilta 1 ja 2. Luokkien 1.-2. -oppilailla on opetusta 21 viikkotuntia ja eskareilla tuo mainittu 19 viikkotuntia. Näin ollen eskareille tulisi viikon aikana kaksi odostustuntia silloin, kun muilla luokan oppilailla on vielä opetusta. Koska myös isompien oppilaiden luokilla on opetusta samaan aikaan, ovat molemmat opettajat sidottuina opetusryhmiin. Eskareiden valvontaan ei ole koululla henkilökuntaa. Mikäli taas kahtena päivänä esiopetuksen oppilaille järjestettäisiin oma kyyditys, tulisi siitä kohtuuttoman suuret kustannukset.
Lukuvuoden pidemmät lomat asettuvat sekä parillisille viikoille (42 syysloma) että parittomille viikoille (9 hiihtoloma), joten myös niiden osalta viikkotunnit menisivät tasan.
Esioppilailla on oikeus hakeutua esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen, jolloin esim. ko. maanantait ja muu aamu- tai iltapäivähoito on mahdollisuus järjestää varhaiskasvatuksessa. Koulun pienestä oppilasmäärästä johtuen koululla ei järjestetä iltapäivätoimintaa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy esiopetuksen järjestämisen Ylipään koululla esitetyllä tavalla. Päätös perustuu kokonaisarvioon koulun oppilasmäärästä ja erityisesti esioppilaiden määrästä, koulukuljetusten taloudellisesta järjestämisestä ja yhdysluokan opettamisesta.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |