Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 8



 

Avustus nuorten työllistämiseen kesäaikana / 4H-yritysseteli

 

KHALL 23.01.2023 § 8  

20/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Vuoden 2023 talousarviossa on määräraha nuorten työllistämisen tukemiseen kesäaikana. Esityslistan liitteenä on hakemuslomake nuorten kesätyötuen maksamiseksi sekä oheismateriaalina nuorille jaettava infopaketti ja kesätyöpaikkailmoitus.

 

Nuorten kesätyöllistämistuen käyttö on vähentynyt vuosien mittaan ja sen vaihtoehtona kokeiltiin vuonna 2021 ensimmäistä kertaa 4H-yrityssetelin jakamista. Ajatuksena on kesätyöpaikan sijaan tukea nuorta aloittavaa 4H-yrittäjää toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen liittyvissä kustannuksissa. Vuonna 2022 päätettiin lisätä 4H-yritystukeen mahdollisuus hakea sitä toisenkin kerran, mikäli voi osoittaa olennaisia kehittämistoimia 4H-yrityksessään.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus:

1. hyväksyy avustuksen myöntämisen liitteinä olevien hakulomakkeiden ehtojen mukaisesti.

2. valtuuttaa talousjohtajan tekemään avustuspäätökset edellä mainituilla ehdoilla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________