RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valinnaisaineiden toteutuminen ala- ja yläkoulussa
SIVLTK 16.05.2022 § 42
103/12.00.02/2022
Valmistelija Sivistysjohtaja
Vetelin kunnan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta vahvistaa lukuvuosittain perusopetuksessa toteutettavat valinnaisaineet. Kouluille on laadittu valinnaisaineoppaat, joiden pohjalta oppilaat ovat tehneet valintojaan lukuvuodelle 2022-2023.
Sivistyslautakunta on 9.2.2021 § 11 linjannut valinnaisaineiden toteuttamisen periaatteet seuraavasti:
- Valinnaisryhmän minimioppilasmäärä on 10, josta on mahdollisuus perustellusti poiketa valinnaisaineen luonne ja koulun koko huomioon ottaen, poikkeamista päättää rehtori
- Valinnaisaineryhmän enimmäisoppilasmäärä pohjautuu valinnaisaineena opiskeltavaan aineeseen, ryhmäkokosäädöksiin (esim. kotitalous) ja valinnaisaineen luonteeseen, turvallisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen vaikuttavista seikoista, joita harkitaan jokaisen valinnaisaineen kohdalla erikseen
- Valinnaisaineiden opetus päättyy viimeistään kuudenteen oppituntiin; huomioidaan koulukuljetukset ja vaihtuvat ryhmät
- Eri ikäluokkia yhdistävissä valinnaisaineissa huomioidaan oppilaiden ikä- ja taitotaso sekä turvallisuus
- Valinnaisaineita ei vaihdeta kesken lukuvuoden, mikäli vaihtaminen on kuitenkin erityisestä syystä perusteltua, tekee rehtori tästä päätöksen
- Yhteenveto toteutuneista valinnaiskursseista oppilasmäärineen toimitetaan sivistyslautakunnalle tiedoksi lukuvuosikertomuksen yhteydessä
Yläkoulussa toteutuvat valinnaisaineet
7. luokka: Puukkokurssi, Leivonnaisia ympäri maailmaa ja Virkisty liikunnasta
8. luokka Spoken english, Leivontaherkut, Puutyön syventävä kurssi, Frisbeegolf, Kuvataide, Vaatteita, asusteita ja sisustusta, Tekninen työ, Ruokakulttuuria meiltä ja muualta ja B2-kieli (saksa)
9. luokka: Leivontaherkut, Extrakurs i svenska, Sotahistoria, Puutyön syventävä kurssi, Frisbeegolf, Elämän eväitä omaan kotiin, Kuvataide, Tekninen työ, B2-kieli (saksa)
8.-9. luokat: Urheiluakatemia
Vetelin keskuskoululla toteutuvat valinnaisaineet
Voimistelu, Liikuntaa monipuolisesti, Palloilu, Frisbeegolf, Peliohjelmointi, Keppieläin, Puutyö, Askartelu, Kuvataide, Keramiikka, Grafiikka, Elokuva, Kokkailu, Uinti ja hengenpelastus, Kuvaaminen kännykällä ja Luontoliikunta
Tunkkarin koululla toteutuvat valinnaisaineet
Pikkunikkari, Talviliikuntaa, Pallopelit, Tehdään lehti, Askartelua kierrätysmateriaalista, Ristipistotyöt, Elektroniikkaa ja Peliohjelmointia.
Ylipään koululla toteutuvat valinnaisaineet
Pikkunikkari, Kädentaidot, Talviliikunta ja Keppieläin.
Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen valinnaisaineet lukuvuodelle 2022-2023.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |