Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 78


 

Edustajan nimeäminen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueneuvottelukuntaan

 

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus

§ 47 16.05.2022

 

Alueneuvottelukunnan kokoonpano ja asettaminen valtuustokaudelle

KPHVAHAL 25.04.2022 § 35

 

 Valmistelija tilapäinen hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västi

 

 

Hyvinvointialueen hallintosäännön 3. luku määrittelee ns.  vaikuttamistoimielimet. Alueneuvottelukunta on ei-lakisääteinen toimielin, jonka ensisijaisena tehtävänä on varmistaa hyvinvointialueen ja yhdyspintojen toiminnallinen yhteistyö. Erityisen merkityksellistä tämä on tilanteessa, jossa hyvinvointialue uutena organisaationa eriytyy kuntien omistajaohjauksellisesta suhteesta. Alueneuvottelukunnan tausta ja alueellinen historia tulee Jytan ja Soiten ajan omistajaohjauksen neuvottelukunnasta, jonka kokoonpanona oli kuntayhtymän viranhaltijajohto ja kunnanjohtajat. Laajentuvan yhdyspinta-ajattelun myötä alueneuvottelukunnassa on edustus kahdeksan kunnan lisäksi Keski-Pohjanaan liitosta sekä järjestöjen edustusta, huomioiden myös yrittäjänäkökulma.

 

Hallintosääntö 14 §: Hyvinvointialueen sekä maakunnan kuntien, Keski-Pohjanmaan liiton sekä järjestöjen yhteistoiminnan alueen kehittämisen koordinoinnin varmistamiseksi toimii alueneuvottelukunta. Neuvottelukunnan toimintaa johtaa ja sen puheenjohtajana toimii aluehallituksen puheenjohtaja. Aluehallitus asettaa ja määrittelee alueneuvottelukunnan kokoonpanon valtuustokausittain. Aluehallitus nimeää neuvottelukuntaan hyvinvointialueen edustajat sekä kutsuu sen muita organisaatioita edustavat jäsenet. Hallintosääntö 159§: Alueneuvottelukunnan esittelijänä toimii hyvinvointialuejohtaja.

 

Alueneuvottelukunta on aluehallituksen nimeämä ja johtama vaikuttamistoimielin. Aluehallituksen roolista johtuen alueneuvottelukunnan työskentelyssä korostuu sen valmistelua ja täytäntöönpanoa tukeva tehtävä. Toimielimen tehtävänä on hyvinvointialueen ja alueella toimivien muiden alueellisten toimijoiden yhteistyön edistäminen, varmistaminen ja koordinointi eri yhdyspinnoilla ja viranomaisten kesken. Jotta alueneuvottelukunnan työskentelyssä korostuisi vuorovaikutteinen keskustelu ja asioiden valmistelu, yhteistyön koordinointi, on tarkoituksenmukaista säilyttää ryhmän kokoonpano hallitun laajuisena. Soiten omistajaohjauksen neuvottelukunta on esittänyt, että alueneuvottelukunnassa olisi perusteltua olla kunnista edustajana kunnanjohtajat.

 

Aluehallitus päättää alueneuvottelukunnan kokoonpanosta, koosta sekä kutsuttavista tahoista. Aluehallitus nimeää Soiten edustajat. Hallintosäännön mukaan neuvottelukuntaan kutsutaan edustajat vähintään Keski-Pohjanmaan kunnista, K-P Liitosta sekä järjestöjen edustus.

 

Päätösesitys

 

Aluehallitus käy jatkovalmistelua linjaavan keskustelun alueneuvottelukunnan kokoonpanosta.

 

Päätös

 

Aluehallitus kävi linjaavan keskustelun alueneuvottelukunnan kokoonpanosta. Asia tuodaan linjauksen pohjalta valmisteltuna seuraavaan aluehallituksen kokoukseen.

 

KPHVAHAL 16.05.2022 § 47

16/00.02.01/2022

 Valmistelija vt. hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västi

 

Alueneuvottelukunnan työskentelyssä korostuu Keski-Pohjanmaan alueen yhteisen kehittämisen koordinointi ja mahdollistaminen; varmistetaan viranomaisten yhdyspintatyön toteutuminen sekä strateginen yhteistyö ja kehittäminen sekä alueellisesti orientoitunut edunvalvonta. Lähtökohtana on kokonaisalueellisuus, jota ei tässä yhteydessä ole sidottu ensisijassa kuntakohtaisuuteen.

 

Alueneuvottelukunta on aluehallituksen kokoama ja johtama ryhmä. Tavoitteena on riittävän pienen ryhmän kokoaminen, jolla varmistetaan sen keskustelu- ja työskentelyvalmius myös valmistelevassa ja täytäntöönpanoon kohdentuvassa työkentelyssä. Tavoitteena on korkeintaan 15-17 suuruinen ryhmä.

 

Ryhmässä tulee olla riittävä viranhaltija-, luottamushenkilö- sekä järjestöedustus sekä mahdollisimman laaja eri alojen asiantuntemus. Arvioitavaksi tulee, tulisiko kokoonpanossa mahdollistaa kaikille kunnille edustus vai päädytäänkö alueellisen ajattelun edistämiseksi yhteisiin ja alueellisiin edustajuuksiin. Järjestöjen edustuksellisuudessa toivotaan huomioimaan sekä palveluntuottajien edustus että yhdistysten vertaistukea edustava taho.

 

Alueneuvottelukunnassa puhetta johtaa aluehallituksen puheenjohtaja ja esittelystä vastaa hyvinvointialuejohtaja.

 

Päätösesitys

 

Aluehallitus päättää kutsua ja pyytää nimeämään alueneuvottelukuntaan edustajat seuraavilta tahoilta:

 

Kokkolan kaupunki 2 edustajaa

Muut Keski-Pohjanmaan kunnat 1 edustaja / kunta

Keski-Pohjanmaan Liitto 1 edustaja

Yrittäjien edustus 1 edustaja

Järjestöjen Kosti ry:n nimeämät edustajat 2 edustajaa

 

Lisäksi aluehallitus nimeää hyvinvointialueen edustajiksi seuravat edustajat:

 

aluehallituksen puheenjohtaja 1

aluevaltuuston puheenjohtaja 1

aluehallituksen nimeämä muu luottamushenkilöedustaja 1 hyvinvointialuejohtaja sekä hänen kutsumat muut johtavat viranhaltijat asialistan mukaisesti 1 +

 

 Päätös

 

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Aluehallitus päätti nimetä hyvinvointialueen luottamushenkilöedustajaksi puheenjohtajien lisäksi aluehallituksen jäsen Pirjo Urpilaisen.

 

KHALL 23.05.2022 § 78  

133/01.01.03/2022  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan ja varaedustajan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueneuvottelukuntaan

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi edustajaksi kunnanjohtaja Hannu Jyrkän ja varaedustajaksi talousjohtaja Jyri Myllymäen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen alueneuvottelukuntaan.

Nuorisovaltuuston edustaja Saana Koskimäki poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 __________