Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 20


 

Oppilaanohjauksen lehtorin rekrytointi

 

SIVLTK 19.04.2022 § 20  

34/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Sivistystoimessa on ollut avoimesta haettavana oppilaanohjauksen lehtorin virka (80 %). Hakuaika on päättynyt 14.3.2022 klo 10 ja määräaikaan mennessä saatiin kolme hakemusta. Hakijoista Tuula Hohenthalilla on tehtävän edellytetty kelpoisuus ja hänet haastateltiin sivistyslautakunnan puheenjohtajan, lukion ja perusopetuksen rehtoreiden sekä sivistysjohtajan toimesta 25.3.2022.

 

Oppilaanohjauksen lehtori työskentelee Vetelin yläkoululla ja työhön liittyy myös Vetelin lukion opiskelijoiden ohjaaminen. Lehtorin työaika on 80 % opetusvelvollisuustyöajasta ja työaikaa on mahdollista lisätä muiden aineiden opetuksen tai sijaisuuksien kautta. Oppilaanohjauksen lehtorin työnkuvaan kuuluu opetusta, henkilökohtaista ohjausta, pienryhmäohjausta ja yhteydenpitoa eri sidosryhmiin. Ohjaustyötä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä koko henkilöstön kanssa ja oppilaanohjauksen lehtori osallistuu omalta osaltaan oppilashuoltotyöhön ja oppivelvollisuuslakiin liittyvien velvoitteiden hoitamiseen. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää organisointikykyä, itseohjautuvuutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, koulutusjärjestelmien tuntemusta ja kykyä ohjata, motivoida ja tukea nuoria opiskelussa ja jatko-opiskelupaikkojen löytämisessä.

 

 Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa, palkkaus OVTES:n mukaan.  Kelpoisuus virkaan määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Virkaan valitun tulee toimittaa ennen virassa aloittamista hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta (6) kuukautta vanhempi.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 Liite hakijoiden yhteenvedosta (ei julkinen).

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee oppilaanohjauksen lehtorin virkaanTuula Hohenthalin. Oppilaanohjauksen lehtorin virka on 80 % kokoaikaisesta virasta, mutta Hohenthalille tarjotaan muita opetustehtäviä ja lisätehtäviä niin, että hänen työaikansa  on 8.8.2022 alkaen 100 %.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________