RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tennis- ja Padel-kentän hankinta
TEKLTK 06.04.2022 § 21
33/02.08.00/2022
Valmistelija
Kiinteistöpäällikkö
Vetelin kunnanvaltuusto on päättänyt 13.12.2021, varata rahaa muiden investointien menokohdassa tennis- ja padelkentän rakentamiseen.
Padel on mailapeli, jossa yhdistetään tenniksen ja squashin ominaisuuksia. Toisin kuin useimpia muita mailapelejä, Padelia voivat pelata mielekkäästi keskenään myös hyvin eritasoiset pelaajat. Padel sopii erinomaisesti kaiken ikäisille, kuntoisille ja tasoisille pelaajille.
Vetelin kunnan tekninen toimi on pyytänyt kokonaishintatarjousta tennis- ja padel-kenttien toimittamisesta ja asentamisesta Vetelin keskustassa sijaitsevaan liikuntapuistoon. Tarjouksessa on pyydetty antamaan erillishinnat sekä padel- että tenniskentälle. Tekninen lautakunta voi päättää toteuttaa sekä padel- että tenniskentän, jolloin valitaan kokonaishinnaltaan halvin tarjous. Toteutukseen voi tulla myös pelkästään padel- tai tenniskenttä, jolloin valitaan halvin kentän toimittaja.
Tarjoukset tuli jättää 5.4.2022 klo 12.00 mennessä.
Esittelijä Tekninen johtaja Uusitalo Tero
Päätösehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa
Kokousesitys Tekninen johtaja
Tekninen toimisto on avannut tarjoukset 5.4.2022 klo 14.00. Määräaikaan mennessä saatiin tarjouksia seuraavilta toimittajilta: LeikkiSet Oy, Vepe Oy, Oy Piresma Ab, Unisport ja Padel Arena Finland Oy. Kolme tarjoajaa on tehnyt tarjouksen sekä Padel- että Tenniskentästä. Tarjousvertailu on oheismateriaalina.
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä, kokonaishinnaltaan halvimman tarjouksen tehneen Unisport Oy:n, Padel- ja Tenniskentän toimittajaksi 49 900 €.
Padel Arena Finland Oy:n tarjous hylätään liian lyhyen tarjouksen voimassaolon vuoksi. Tarjouspyynnössä tarjouksen voimassaoloajaksi on määritetty 31.5.2022. Padel Arena Finland Oy:n tarjous on voimassa 20.4.2022 saakka.
Päätös Hyväksyttiin
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |