Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 44


 

Ukrainan ja sen kansan avustaminen

 

KHALL 31.03.2022 § 44  

9/02.05.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut maalle ja sen kansalle valtavan kärsimyksen ja avuntarpeen. Suomessa useat kunnat ovat päättäneet osallistua Ukrainan avustamiseen. Vetelin kunta on lahjoittanut yhdessä seutukunnan kuntien kanssa 1€/asukas SPR:n Ukrainan katastrofirahastoon.

 

Kunnilla on velvollisuus järjestää tiettyjä palveluja myös vastaanottolain piirissä oleville, jotka eivät saa kotikuntaa. Kunnan on järjestettävä esi- ja perusopetusta oppivelvollisuusikäisille. Tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneet ovat vastaanottolain piirissä ja saavat samat vastaanottopalvelut kuin turvapaikanhakijat. He voivat majoittua vastaanottokeskuksissa tai yksityismajoituksessa.

Yksityismajoituksessa asuvat tilapäistä suojelua saavat henkilöt mukaan lukien ilman huoltajaa tulleet alaikäiset rekisteröidään vastaanottokeskuksen asiakkaiksi. Yksityismajoituksessa asumista ei tueta taloudellisesti. Tilapäistä suojelua saaville, ilman huoltajaa maahan tulleille alaikäisille järjestetään majoitus ja hoiva ryhmäkodissa. Vastaanottokeskus tekee hakemuksen edustajan määräämisestä lapselle. 

Tilapäistä suojelua saavien välttämätön toimeentulo katetaan vastaanottolainsäädännön mukaisesti vastaanotto- ja käyttörahalla. Heillä ei ole pääsääntöisesti oikeutta toimeentulotukeen tai asumisperusteisiin etuuksiin. Asumisperusteisen sosiaaliturvan myöntäminen perustuu KELA:n kokonaisharkintaan. Tilapäistä suojelua saavilla on heti oleskeluluvan saamisen jälkeen oikeus työntekoon, mutta ei työmarkkinatukeen. Tilapäistä suojelua saava henkilö voi rekisteröityä työnhakijaksi TE-toimistoon.

 

Kunta toimii yhteistyössä alueen kuntien, maahanmuuttoviraston ja vastaanottokeskusten sekä muiden viranomaisten kanssa pakolaiskysymyksissä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy jo sovitut avustustoimet ja päättää, että kunta voi vuokrata vapaana olevia asuntoja ukrainalaisten tilapäisen suojelun statuksen omaaville pakolaisille, jolloin vuokrasopimus voi sisältää maksimissaan 3 kuukauden vapautuksen vuokranmaksusta, että kunta korvaa Vetelinraitille maksimissaan 3 kuukauden vuokran vastaavissa tapauksissa, ja että kunta voi tapauskohtaisen harkinnan perusteella korvata myös yksityisille asunnon omistajille ukrainalaisten tilapäisen suojelun statuksen omaavien pakolaisten majoituskustannuksia heidän luovuttaessaan asuntonsa veloituksetta pakolaisten käyttöön. maksimissaan 150€/henkilö/kk ja 600€/asunto/kk sekä maksimissaan 3 kuukauden ajalta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kunnanhallitus päätti myös yksimielisesti esittää valtuustolle, että asiaan varataan 30 000 euron lisämääräraha.

 

 __________