Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 49


 

Vuoden 2021 aloitteet

 

KHALL 31.03.2022 § 49  

21/00.01.03/2022  

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Hallintosäännön 110 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuoden 2021 aikana tehdyt aloitteet sekä niiden käsittely:

 

1. Vetelin kunnanvaltuustolle 12.3.2021 päivätty ja jätetty valtuutettu Petteri Palosaaren valtuustoaloite opastekartan laatimisesta ja polttopuiden toimittamisesta Patanan laavuille

 

Valtuutettu Petteri Palosaari esittää, että kunta laatisi opastekartan Patanan laavuille ja huolehtisi polttopuiden vuosittaisesta toimittamisesta.

 

Tekninen lautakunta on käsitellyt aloitteen 22.4.2021 § 20. Vetelin kunnassa on opaskarttapalvelu osoitteessa kartta.veteli.fi, joka on kunnan virallinen karttapalvelu. Karttapalveluun pystytään lisäämään erityyppisiä palvelukohteita. Karttapalvelua täydennetään Patanan alueen laavuilla ja kohteiden tiedot täydennetään myös Vetelin kunnan kotisivuille. Tekninen toimi hoitaa resurssien puitteissa kunnan omassa hallinnassa olevia laavuja ja samalla niiden puuhuoltoa.

 

2. Kuntalaisaloite urheilukentän ja Pajalan takapihalla sijaitsevan koripallokentän kunnostuksesta  

 

Aloitteen tekijät Vetelin nuorisovaltuuston jäsenet Salla Koskimäki, Saana Koskimäki, Oskari Tikkakoski, Aili Huusko, Nea Nisula, Viljami Hautamäki ja Kimi Alaspää esittävät, että kunta kunnostaisi urheilukentän pituushyppypaikat ja järjestäisi niille asianmaukaisen suojauksen mm. eläinten jätöksiltä. Aloitteen tekijät esittävät myös että Pajalan takana olevan korpipallokentän välineistöä uusittaisiin.

 

Aloitteessa ehdotetut toimenpiteet ovat valmistelussa kunnan kiinteistötoimessa.

 

3. Perhonjokilaakson Frisbeegolf ry:n jäsenten 14.7.2021 jättämä kuntalaisaloite yhdeksänväyläisen frisbeegolfradan rakentamisesta Veteliin

 

Frisbeegolfin suosio on kasvanut merkittävästi alueella ja Vetelissä käydään heittämässä paljon kauempaakin. Puukallion rata ei ole kuitenkaan ympärisvuotisesti käytettävissä. Aloitteen tekijät esittävät, että kunta rakentaisi yhdensänväyläisen puistoradan kysynnän yhä kasvaessa. Radan olisi hyvä olla helposti saavutettava ja se voisi aloitteen tekijöiden mukaan sijaita esimerkiksi kunnantalon ja hotellin välimaastossa.

 

Tekninen lautakunta on käsitellyt aloitteen 15.12.2021 § 51. Vetelin kunnan strategiassa on yhtenä kehityskohteena liikunta- ja ulkoilupaikkojen kehittäminen. Liikunta-alueiden käyttöä on kartoitettu keväällä 2021, liikuntatyöryhmän toimesta. jossa erilaisia toiveita on kirjattu. Yhtenä toiveena on ollut frisbeegolf puistorata. Erilaisia liikuntatarpeita viedään eteenpäin voimavarojen ja talousarvion puitteissa.

 

Puistoradan turvallisen ja hyvän toiminnan kannalta on syytä suunnitella radan heittosektorit tarkasti turva-alueineen, sekä sovittaa toiminta muuhun maankäyttöön. Puistoradassa saisi olla korkeuseroja, vaihtelevan muotoisia korkeuseroja ja eri mittaisia väyliä, puita ja muita maastoesteitä, jotta mielenkiinto rataan säilyisi.  Kuntalaisaloitteessa esitetty esimerkki alue ei ole kokonaan kunnan omistuksessa, joten haasteena on löytää puistoradalle soveltuva alue.

 

Tekninen lautakunta suhtautuu myötämielisesti hankkeeseen jos radalle sovelias alue ja rahoitus järjestyy.

 

4. Valtuutettujen Tapio Palohuhta ja Tarja Tuominen 25.10.2021 jättämä useiden valtuutettujen allekirjoittama valtuustoaloite aloitteen tekemisestä ELY-keskukselle Kalliojärventien peruskorjaamisesta päällystetyn osuuden osalta

 

Valtuutetut Tapio Palohuhta ja Tarja Tuominen esittävät, että Vetelin kunta tekee aloitteen ELY-keskukselle Kalliojärventien peruskorjaamisesta nykyisen päällystetyn osuuden alueella. Kalliojärventien kunnosta ja korjaustarpeesta ovat esittäneet huolensa myös alueen merkittävät liikennöitsijät.

 

Tekninen lautakunta on esittänyt ELY-keskukselle 18.3.2021 § 13 Räyrinki-Kalliojärventien lisäämistä kesän 2021 päällystyssuunnitelmaan.

 

5. Valtuutettu Niko Lassilan 7.11.2021 jättämä kuntalaisaloite isokyläntien katuvalojen valaistun osuuden jatkamisesta Isokylästä Alaspään suuntaan

   

Valtuutettu Niko Lassila esittää, että Isokyläntien katuvalaistusta jatketaan Isokylästä Alaspään suuntaan noin neljän kilometrin matkalta. Perusteluna ovat kasvaneet liikennemäärät ja läpikulkuliikenne uuden pinnoitten myötä, runsas raskasliikenne, linja-autopysäkkien vähäisyys koulukuljetusreitillä, kevyenliikenteen väylän puuttuminen sekä runsas asutus.

 

Isokyläntien valaistuksen lisääminen on ollut käsittelyssä Vetelin kunnan liikenneturvallisuustyöryhmässä, jossa on ELY-keskuksen edustus. Valaistuksen lisääminen on lisätty toimenpiteenä Vetelin kunnan liikenneturvallisuussuunnitelmaan.

 

6. 8.11.2021 kuntaan saapunut kuntalaisaloite risteysturvallisuuden parantamiseksi Siltalantie-Tunkkarintie-Vintalantie alueella

 

Kuntalaisaloitteen tekijä Anna Luoma ehdottaa, että kunta on yhteydessä ELY-keskukseen risteysalueiden turvallisuuden parantamiseksi. Risteysalueiden turvallisuutta tulisi lisätä useilla käytettävissä olevilla toimenpiteillä kuten keski-saarekkeellisilla varoitusvilkut sisältävillä suojatiellä, hidasteilla ja näkyvyyden parantamisella. Perusteluna ovat  mm. alueen koululaisten koulumatkat, huono näkyvyys, liikenne runsaus sekä runsas raskaliikenne, hälytysajoneuvot ja maatalousliikenne.

 

Osa kuntalaisaloitteessa mainituissa risteysalueita koskevista toimenpiteistä on ollut käsittelyssä Vetelin kunnan liikenneturvallisuustyöryhmässä, jossa on ELY-keskuksen edustus ja mukana Vetelin kunnan liikenneturvallisuussuunnitelmassa. Kuntalaisaloitteen mukaisia toimenpiteitä tullaan käsittelemään liikenneturvallisuustyöryhmän kokouksessa.

 

7. 12.11.2021 kuntaan saapunut kuntalaisaloite Karjalankosken virkistysalueen puuston harvennuksesta talvikaudella 2021-2022

 

Kuntalaisaloitteen tekijä Sami Torppa ehdottaa, että Karjalankosken virkistysalueen puusto harvennettaisiin talvikaudella 2021-2022 puistomaiseksi ja leppä ja lahopuut poistettaisiin alueelta.

 

Asia on valmistelussa teknisessä lautakunnassa.

 

8. Valtuutettujen Hannes Torppa, Miika Pajukangas ja Jussi Mikkola 15.11.2021 jättämä useiden valtuutettujen allekirjoittama valtuustoaloite osallistavan budjetoinnin käyttöönotosta Vetelissä

 

Valtuutetut Hannes Torppa, Miika Pajukangas ja Jussi Mikkola esittävät, että kunnassa otettaisiin käyttöön osallistava budjetointi. Osallistava budjetointi on kansallisesti yleistynyt käytäntö, jossa kuntalaisia osallistetaan konkreettisella tavalla kunnan talousarvion laatimiseen. Osallistava budjetointi voidaan toteuttaa esimerkiksi niin, että kunnan talousarviossa varataan tietty rahasumma (esim. 5000-30000 euroa) kuntalaisten ideoiden toteuttamista varten.

 

Valtuustoaloite osallistavan budjetoinnin käyttöönottamisesta käsitellään syksyllä 2022 talousarvion käsittelyn yhteydessä.

 

9. Valtuutettu Merja Heikkilän 15.11.2021 jättämä useiden valtuutettujen allekirjoittama valtuustoaloite maksuttoman kuntosalin ja uimahallin käytön käyttöönottamisesta kunnassa asuville omaishoitajille

 

Vetelin kunnassa on järjestetty henkilökunnalle työsuhde-etuna mahdollisuus uimahallin ja kuntosalin käyttöön. Maksutonta käyttöä esitetään valtuustoaloitteessa laajennettavaksi kunnassa asuviin omaishoitajiin.

 

Valtuustoaloite maksuttoman kuntosalin ja uimahallin käytön käyttöönottamisesta kunnassa asuville omaishoitajille käsitellään syksyllä 2022 talousarvion käsittelyn yhteydessä.

 

10. 24.11.2021 kuntaan saapunut kuntalaisaloite Tunkkarintien/Koivutien perusparannukseen

 

Kuntalaisaloitteen tekijät Marja Tunkkari ja Silva Sevola sekä 29 allekirjoittanutta esittävät, että kunta ottaisi Tunkkarintien/Koivutien tienhoidon asiaksi ja edistäisi myös Veteli-Kaustinen kevyenliikenteenväylän toteutumista. Tunkkarintietä/Koivutietä on yritetty pitää liikennöitävässä kunnossa talkoovoimin.

 

Tekninen lautakunta on käsitelly aloitteen 15.12.2021 § 54. Tunkkarin asemakaava-alueella sijaitsevat tiet vaatisivat peruskunnostuksen.

Kunnan investointiohjelmassa olevan katujen suunnittelun määrärahojen käytöstä Vetelin tekninen lautakunta päättää käyttösuunnitelman yhteydessä. Vetelin tekninen toimi on sorastanut ja lanannut kyseiset tiet ennen talven tuloa ja tulee kiinnittämään katujen ylläpitoon erityistä huomiota.

 

Aloitteet ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaa edellä mainitut aloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________