Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 48


 

Edustajan nimeäminen Keski-Pohjanmaan ilmastotyöhankkeen kuntaryhmään

 

KHALL 31.03.2022 § 48  

4/01.01.01/2022  

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Keski-Pohjanmaan liiton johdolla vuonna 2021 laadittiin yhdessä kuntien ja alueen muiden toimijoiden kanssa Keski-Pohjanmaan ilmastotiekartta 2035. Tiekartan valmistelun tueksi Keski-Pohjanmaan liitto nimesi maakunnallisen työryhmän, jossa oli edustettuna laajasti eri toimijat. Työryhmä jatkaa Keski-Pohjanmaan ilmastotiekartan 2035 toimeenpanon ohjaamista.

 

Ympäristöministeriö on valtionavustuslain (688/2001) mukaisena valtionapuviranomaisena myöntänyt Keski-Pohjanmaan liitolle valtionavustusta 84000 euroa Keski-Pohjanmaan kuntien ilmastotyön tukemiseen. Valtionavustusta on mahdollista käyttää 31.5.2023 saakka.

 

Keski-Pohjanmaan ilmastotyöhanke toteuttaa maakuntavaltuuston 29.11.2021 § 32 hyväksymää Keski-Pohjanmaan ilmastotiekarttaa vuoteen 2035. Keski-Pohjanmaan liitto on palkannut ilmastoasioiden asiantuntijan, jonka tehtävänä on vastata ilmastotyöhankkeen toteuttamisesta. Hankkeen tehtävänä on tarjota kunnille suoraa ilmastoasioiden asiantuntijatukea sekä ilmastorahoituksen hakemisen asiantuntijatukea osana Keski-Pohjanmaan liiton toimintaa.

 

Hankkeen työn tueksi perustetaan kuntien ilmastoasioita hoitavista koostuva kuntaryhmä, jonka tehtävänä on osallistua hankkeen toteutukseen.  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan Keski-Pohjanmaan ilmastotyöhankkeen kuntaryhmään

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi Erkki Lassilan edustajaksi Keski-Pohjanmaan ilmastotyöhankkeen kuntaryhmään.

 

 __________