Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 46


 

Oppilaanohjauksen osa-aikaisen lehtorin työajan muuttaminen ja viran julistaminen avoimesti haettavaksi

 

Siv.ltk. 23.2.2022 § 11  Sivistystoimessa on ollut lukion muutoksista johtuen 50 %:n työajalla osa-aikainen oppilaanohjauksen lehtorin virka. Oppilaanohjauksen lehtori vastaa nykytilanteessa myös lukion opiskelijoiden ohjauksesta. Tämän lisäksi uusi laki koskien pidennettyä oppivelvollisuutta ja perusteet yksilöllisen ohjauksen lisääntymisestä edellyttävät työajan lisäystä ohjaukseen. Osa-aikaisen lehtorin työaikaprosentti tulisi nostaa 80 %:iin.

 

 Liite 4 Päivitetty virkaluettelo

 

 Esitys sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta julistaa oppilaanohjauksen osa-aikaisen viran avoimesti haettavaksi. Lisäksi sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle oppilaanohjauksen osa-aikaisen lehtorin työajan nostamista 50 prosentista 80 prosenttiin. 8.8.2022 alkaen. Tämä merkitään myös sivistystoimen virkaluetteloon.

 

 Päätös:

 Hyväksyttiin.

 

 

 __________

 

 

KHALL 31.03.2022 § 46  

8/01.01.01/2022  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Esityslistan liitteenä on päivitetty virkaluettelo.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää sivistyslautakunnan päätöksen oppilaanohjauksen osa-aikaisen lehtorin työajan nostamisesta 50 prosentista 80 prosenttiin valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________