Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 36



 

Valtuustoaloite / Ensilumenlatu Kuusiston ulkoilualueen kuntoradalle

 

Kh 16.01.2023 § 9 

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Teemu Turpeinen, puh. 040 150 5206

 

Varavaltuutettu Anne Etelämäki on jättänyt valtuustoaloitteen 22.08.2022 ensilumenladusta Kuusiston ulkoilualueen kuntoradalle.

 

"Kuusiston ulkoilualueen kuntoradalle tulisi tehdä ensilumenlatu. Toholampilaisten ja aivan erityisesti lasten ja nuorten liikkumisen mahdollisuuksista on pidettävä hyvää huolta. Kyseinen ensilumenlatu lisäisi/pelastaisi talviurheilumahdollisuuksia hiihdon osalta. Kyseinen ensilumenlatu palvelisi myös alueen päiväkotia, kouluja ja kunto- sekä tulevia kilpahiihtäjiä kunnassa."

 

Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valtuustoaloitteen tiedokseen ja päättää jatkotoimenpiteistä.             

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedokseen ja päätti lähettää sen valmisteluun tekniselle osastolle kustannusarvion selvittämistä varten.

 

 

Kh 20.02.2023 § 36  

160/00.01.06.01/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

Toholammin kunnalle on tullut valtuustoaloite ensilumenladun tekemiseksi Kuusiston kuntoradalle. Vastineessa tehdään arvioita ensilumenladun menetelmistä ja niistä aiheutuvista kustannuksista, jotka perustuvat esimerkkikohteen käytössä olevan menetelmän kustannuksiin.

 

Ensilumenlatu toteutettaisiin tykkilunta käyttäen. Tulevan kauden lumi tykitetään edellisenä talvena pakkasjakson aikana. Esimerkkikohteessa ladun pituus on noin 1,1 kilometriä pitkä ja latu on 6 metriä leveä. Latu on kaksisuuntainen ja sen vuoksi leveys on 6 metriä. Esimerkkikohteessa lunta tykitetään noin 5000 kuutiota ja tykittämiseen käytettävä aika on noin 7 vuorokautta. Toholammilla lumen tykitykseen käytettävä vesi otettaisiin Lestinjoesta ja tykkilumikasa muodostettaisiin joen läheisyyteen. Tykitys vaatii säännöllisen valvonnan. Ihanteellinen lämpötila tykitystä varten on 10-15 pakkasastetta. Tykitetty lumi säilöttäisiin noin 40 cm paksun purukasan alle kesän ajaksi sulamisen vähentämiseksi. Purukasan laittamiseen ja poistamiseen käytetään kaivinkonetta. Kaivinkonetyötä on myös lumen lastaaminen traktorin peräkärryyn lumen siirtämiseksi latupohjalle. Tykitetty lumi siirrettäisiin traktorein ja peräkärryin hiihtoladulle ensimmäisten pakkasten aikoihin loka-marraskuun vaihteessa, jolloin latupohja on jäässä ja kantaa traktoreiden ja peräkärryjen massan. Kaivinkonetta käytettäisiin lisäksi lumen perustasaamisen hiihtoladun aikaansaamiseksi. Lumi tiivistetään 25-40 cm paksuiseksi lumen määrästä ja levitysajankohdasta riippuen. Esimerkkikohteessa lumen ajamiseen osallistuu 5 talkootraktoria/päivä ja ajopäivän kesto noin 5-6 tuntia taukoineen. Esimerkkikohteessa lumikasa on ladun läheisyydessä. Toholammilla ajomatka olisi pidempi.

 

 Perustamiskustannusten arvio (alv. 0 %)  125 000 €

 

-          lumitykin hankinta

-          tarvittavat letkut ja kaapelit

-          sähköistys

-          syöttöpumpun hankinta  50 000 €

 

-          paineenkorotuspumpun hankinta

-          purujen hankinta

-          kuntoratapohjien levitys - maansiirtotyöt

-          lumen kuormaus (kaivurityöt)

-          lumen ajo  50 000 €

 

-          mahdollinen teiden ja huoltoteiden teko  25 000 €

 

Vuosittaisten kustannusten arvio (alv. 0 %) 22 000 €

 

-          sähkönkulutus   1500 € 

-          kaivurikustannus (purun laitto/poisto)  1500 €

-          kaivurikustannus (lumen kuormaus)  2000 €

-          lumen tasaus ratapohjalle  1000 €

-          ajokustannus maataloustraktoreilla (~2 km/sivu) 15 000 €

-          jääkentän madaltaminen tykkilumikasan alta 1000 €

 

Arviot ovat esimerkkikohteen ratkaisun pohjalta arvioituja kustannuksia Toholammin osalta. Määritellyt hinnat ovat vain karkeita arvioita ja ennen toteutusta on tehtävä tarkempi hankesuunnitelma tarkempien kustannusten saamiseksi ja mietittävä myös muita mahdollisia ratkaisuja.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. merkitsee tiedoksi teknisen osaston laatiman kustannusarvion ja
2. päättää jatkotoimenpiteistä.

 

 Kokouksessa annettu päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus
1. merkitsee tiedoksi teknisen osaston laatiman kustannusarvion ja
2. esittää valtuustolle, että aloitteen valmistelua ei jatketa.

 

Päätös Kokouksessa annettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.