Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.09.2022/Pykälä 42


 

Toholammin kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma

 

SivL 22.09.2022 § 42  

176/12.00.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Kulttuurisihteeri Tarja Kalander, puh. 040 150 5232

 

Sivistysosasto on valmistellut luonnoksen Toholammin kunnan kulttuuri-kasvatussuunnitelmaksi. Suunnitelman tarkoituksena on määritellä ja tarjota malleja siitä, kuinka kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan osana opetusta. Suunnitelmassa nostetaan esiin kunnan ja alueemme kulttuuritarjontaa ja -perintöä. Toholammin kunnassa kulttuurikasvatussuunnitelma tulisi koskemaan perusopetuksen ohella myös varhaiskasvatusta ja toista astetta.

 

Kulttuurikasvatusta voidaan toteuttaa kaikessa opetuksessa, ei vain taide- ja taitoaineissa. Tarkoituksena on, että suunnitelma huomioi mm. voimassa olevat opetussuunnitelmat ja esimerkiksi laaja-alaisen osaamisen tavoitteet. Suunnitelmassa ehdotetut tapahtumat, tilaisuudet ja retket on mietitty kullekin ikäryhmälle sopivaksi.

 

Suunnitelma toimii myös pohjana kulttuurikasvatukseen vuosittain varattaville määrärahaehdotuksille. Tavoitteena on tarjota kaikille oppilaille säännöllisesti ja systemaattisesti kulttuurikokemuksia opetukseen sitoen.

 

Perusteet kulttuurikasvatussuunnitelman laatimiselle löytyvät esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (2016) sekä Lastenkulttuuripoliittisesta ohjelmaehdotuksesta (2014).

 

Kulttuurikasvatussuunnitelma on kunnan lapsiystävällistä politiikkaa. Se takaa kaikille lapsille ja nuorille tasavertaiset mahdollisuudet kokea taidetta ja kulttuuria osana varhaiskasvatusta ja koulupäivää. Kultturikasvatus edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Suunnitelma huomioi oppilaiden tarpeet, opettajien työn tavoitteet sekä yhdistää taide- ja kulttuurialan toimijat osaksi opetusta.
 

Kulttuurikasvatussuunnitelman luonnos oheismateriaalina.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

 Kulttuurikasvatussuunnitelman luonnokseen pyydetään kommentit varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion henkilökunnan edustajilta sekä nuorisovaltuustolta. Viranhaltijat valmistelevat lautakunnan ohjeet sekä mainittujen tahojen kommentit saatuaan kulttuurikasvatus-suunnitelman hyväksyttäväksi sivistyslautakunnassa.

 

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta
1. merkitsee tiedoksi luonnoksen Toholammin kunnan kulttuurikasvatussuunnitelmasta
2. ohjeistaa viranhaltijoita asian jatkovalmistelua varten ja
3. pyytää kommentteja luonnoksesta varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion henkilökunnalta sekä nuorisovaltuustolta.
             

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.