RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 14.09.2026/Asianro 8
Ilmoitukset sidosyksikkösopimusten jatkamisesta
Kh 14.09.2026
159/00.04.00/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti
Hankintalain muutokset ovat tulleet ulevat voimaan 18.6.2026. Hankintayksikön tulee irtisanoa osakeyhtiömuotoisen sidosyksikkönsä kanssa ennen lain voimaantuloa tekemänsä sopimus päättymään 30.6.2027 mennessä, mikäli hankintalain 15 §:n 2 momentissa säädetty edellytys (vähintään 10 % omistusosuus) sidosyksikön käytölle ei täyty.
Hankintayksikkö voi kuitenkin yleiseen etuun liittyvistä pakottavista syistä hakea jatkoaikaa eli irtisanoa sopimuksen päättymään 30.6.2030 mennessä, mikäli sopimuksen irtisanomisesta poikkeuksellisesti koituisi kohtuuttomia seurauksia tai merkittäviä taloudellisia riskejä. Hankintayksikön tulee tehdä Valtiokonttorille ilmoitus tällaisesta sopimuksesta viimeistään 30.9.2026.
Edellä mainitulla voidaan katsoa tarkoitettavan sellaisia kunnan toiminnan kannalta olennaisia sopimusperusteisia toimintoja, joiden uudelleenjärjestäminen ei ole mahdollista siirtymäajan puitteissa ilman huomattavia kustannuksia tai palvelutuotannon jatkuvuuden vaarantumista. Esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukokonaisuuden mahdollinen uudelleenjärjestäminen edellyttäisi muun muassa vaihtoehtoisten ratkaisujen selvittämistä, tarvittavien menettelyjen toteuttamista sekä teknisesti ja toiminnallisesti hallittua siirtymää. Näiden toimenpiteiden toteuttaminen hankintalain siirtymäajassa ei ole käytännössä mahdollista vaarantamatta palvelujen jatkuvuutta, tietoturvaa, riskienhallintaa ja kunnan lakisääteisten tehtävien hoitamista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, yleiseen etuun liittyvien pakottavien syiden perusteella, että kunnan seuraavien sidosyksikkösopimusten voimassaolo jatketaan ilmoituksella päättymään 30.6.2030 mennessä: - Kuntien Hetapalvelut Oy, - Tiera Oy, - Työplus Yhtiöt Oy, - Vestia Oy. Samalla kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan laatimaan ja toimittamaan Valtiokonttorille kunkin sopimuksen osalta määrämuotoisen ilmoituksen tarkentavine perusteluineen.
Päätös