RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 14.09.2026/Asianro 5
Loukkuunjärven aurinkovoimalan osayleiskaava
Kh 14.09.2026
121/10.02.02/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302
Toholammin kunnanhallitus on hyväksynyt Solarigo Systems Oy:n esittämän kaavoitusaloitteen ja kaavarajauksen 8.6.2026 § 123. Samalla kunta on hyväksynyt kaavan laatijaksi Sweco Finland Oy:n.
Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa noin 265 hehtaarin laajuisen aurinkovoimalan ja sähkövaraston sekä voimalaan liittyvien rakenteiden suunnittelun ja toteuttamisen suunnittelualueelle. Lisäksi tarkastellaan mahdollisuutta sijoittaa aurinkovoimalan yhteyteen myös datankäsittelykontteja eli merikontteihin sijoitettua laskentakapasiteettia (datakeskus).
Alueidenkäyttölain 63 §:n mukaisesti kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Sweco Finland Oy on valmistellut Loukkuunjärven aurinkovoimalan osayleiskaavaa koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka antaa perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista.
Osayleiskaava kuulutetaan vireille kaavoitussopimuksen allekirjoituksen jälkeen.
Oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1. Kuuluttaa osayleiskaavan vireilletulosta.
2. Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa sen nähtäville ja pyytää lausunnot viranomaisilta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää 1. Kuuluttaa osayleiskaavan vireilletulosta. 2. Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa sen nähtäville ja pyytää lausunnot viranomaisilta.
Päätös