RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 127
Tiedoksi saatettavat pöytäkirjat
Kh 08.06.2026 § 127
Valmistelija Toimistosihteeri Marita Ranta, p. 0401505203
Kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallitus voi ottaa käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asia on otettava kunnanhallituksen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus on tehtävä eli 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Otto-oikeutta ei voida käyttää lain tai asetuksen mukaisiin lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskeviin asioihin eikä yksilöön kohdistuviin opetustoimen asioihin.
Hallintosäännön 29 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranomaisen (toimielin) on neljän päivän kuluessa päätöksestä ilmoitettava kunnanhallitukselle sen määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätökset asioista, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Edellä mainituissa yksittäistapauksissa tulee kuitenkin huomioida aiemmin mainitut otto-oikeuden käyttämiselle kuntalaissa säädetyt yleiset rajoitukset.
Toimielimet ovat saattaneet kunnanhallitukselle tiedoksi tarkastetut pöytä-kirjansa seuraavasti:
Sivistyslautakunta 26.5.2026
Rakennus- ja ympäristölautakunta 1.6.2026
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Niemelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee toimielinten päätökset tiedoksi, eikä käytä niihin otto-oikeutta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Ville Suomala ja Pasi Lintilä poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.10-17.12.
Varapuheenjohtaja Hanna Nurmela toimi puheenjohtajana tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajan.