RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 131
Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano
Kh 08.06.2026 § 131
Valmistelija Toimistosihteeri Marita Ranta, p. 0401505203
Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta (KuntaL 39.1,2 §). Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset, niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Kunnanhallituksen on jätettävä lainvastainen päätös täytäntöön panematta ja saatettava asia viipymättä valtuuston käsiteltäväksi (KuntaL 96 §).
Kunnanvaltuuston 25.5.2026 kokouksen päätökset § 17 - 22:
§ 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 18 Pöytäkirjantarkastajat
§ 19 Esityslistan hyväksyminen
§ 20 Takauksen myöntäminen Toholammin Viemäri Oy:lle
§ 21 Asemakaavan muutos osassa korttelia 26, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
§ 22 Valtuutettujen esille ottamat asiat
Kunnanvaltuuston 25.5.2026 pitämän kokouksen pöytäkirja on asianmukaisesti tarkastettu ja allekirjoitettu sekä viety 29.5.2026 nähtäväksi kunnan verkkosivuille.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Niemelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä kunnanvaltuuston 25.5.2026 tekemät päätökset tietoonsa sekä toteaa, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai ole muutenkaan lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön valitusajan kuluttua.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Ulla-Riitta Harju, Hanna Nurmela, Jukka Rimpioja, Ville Suomala ja Pasi Lintilä poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.34-17.39.
Koska kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olivat poissa kokouksesta, vanhin läsnä olevista kunnanhallituksen kokoonpanoon kuuluvista, Virpi Ali-Haapala, johti puhetta ja totesi, että hallintosäännön 21 § mukaan kokoukselle on valittava tämän asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti Virpi Ali-Haapalan toimimaan kokouksen tilapäisenä puheenjohtajana tämän asiakohdan käsittelyn ajan (peruste: hallintosääntö 21 §).