RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 04.05.2026/Asianro 7
Lausunto Keski-Pohjanmaan maakuntaohjelmaa 2026–2029 täydentävistä osastrategioista
Kh 04.05.2026
97/00.04.01/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Niemelä, p. 0401505207
Keski-Pohjanmaan liitto on pyytänyt Toholammin kunnalta lausuntoa maakuntaohjelmaa 2026–2029 täydentävistä osastrategioista. Lausuntopyynnöt koskevat seuraavia strategioita:
- järjestöstrategia 2030
- kansainvälistymisstrategia 2030
- kulttuuristrategia 2030
- viestintästrategia 2030
Osastrategiat täydentävät maakuntaohjelmaa ja tarkentavat sen toimeenpanoa eri teemoissa. Strategioissa käsitellään maakunnan kehittämistä muun muassa hyvinvoinnin ja osallisuuden, kansainvälisen toiminnan, kulttuurin sekä viestinnän näkökulmista.
Esitys lausunnoksi:
Toholammin kunta toteaa, että osastrategiat käsittelevät maakunnan kehittämistä useasta näkökulmasta ja täydentävät maakuntaohjelman toimeenpanoa.
Toholammin näkökulmasta on tärkeää, että toimeenpanossa huomioidaan kuntien erilaiset lähtökohdat, erityisesti pienten kuntien resurssit, saavutettavuus sekä mahdollisuudet osallistua käytännön toteutukseen. Strategioiden tulee tukea arjen tekemistä eikä lisätä hallinnollista kuormaa.
Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, että osa strategioista painottuu vahvasti suuriin investointeihin ja maakunnan ainoaan selkeään kasvukeskukseen, Kokkolaan. Toholammin kunta korostaa, että kehittämistoimien hyötyjen tulee kohdentua tasapainoisesti koko maakuntaan ja että myös maaseutumaiset kunnat huomioidaan konkreettisissa toimenpiteissä.
Toholammin kunta nostaa esiin myös strategiakokonaisuuden hallittavuuden. Osastrategioita on valmisteltu useita, mikä haastaa kokonaisuuden ohjattavuutta, priorisointia ja kuntien näkökulmasta toimeenpanon mielekkyyttä. Toholammin kunta esittää arvioitavaksi, onko useiden erillisten osastrategioiden valmistelu paras tapa ohjata maakunnan kehittämistä vai olisiko tarkoituksenmukaista tarkastella laajempia, toisiinsa paremmin integroituneita kokonaisuuksia.
Toholammin kunta katsoo lisäksi, että strategiarakennetta olisi mahdollista kehittää siten, että kokonaisuudet olisivat sisällöllisesti nykyistä laajempia ja paremmin toisiinsa kytkeytyviä, kun taas yksittäisten osastrategioiden konkreettinen toimeenpano-osa voisi olla nykyistä tiiviimpi ja selkeämmin priorisoitu. Tällainen lähestymistapa voisi parantaa strategioiden ohjaavuutta, selkeyttää kokonaisuutta sekä samalla järkeistää maakuntaliiton valmisteluun liittyvää työmäärää.
Jatkossa keskeistä on varmistaa strategioiden selkeä keskinäinen suhde, realistinen toimeenpano sekä kuntien aidot mahdollisuudet osallistua niiden toteuttamiseen.
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa Keski-Pohjanmaan liitolle esittelytekstin mukaisen lausunnon.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa Keski-Pohjanmaan liitolle esittelytekstin mukaisen lausunnon.
Päätös