RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 50
Täyttölupa, lastenhoitajan määräaikainen tehtävä Sykrylän ryhmäperhepäivähoitoon
SivL 20.04.2026 § 50
41/01.01.01.01/2026
Valmistelija sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230
Kunnanhallitus on määrännyt osana talousarvion 2025 valmisteluprosessia, että uudet hakuprosessit yli kaksi viikkoa kestävien virkojen ja toimien osalta 15.9.2025 alkaen tulee käsitellä kunnanhallituksessa tai sivistys-lautakunnassa täyttölupamenettelyä noudattaen ennen hakuajan alkamista.
Sykäräisen koulun yhteydessä toimivassa Sykrylän ryhmäperhepäivähoidossa työskentelee vakituisesti ryhmäperhepäivähoitaja ja lastenhoitaja. Kuluneella toimikaudella lapsien määrän vuoksi on tarvittu kolmatta osa-aikaista lastenhoitajaa. Hänen nykyinen määräaikainen työsopimuksensa on päättymässä 31.5.2026.
Varhaiskasvatuksen johtajan arvion mukaan kolmatta lastenhoitajaa tarvitaan myös tulevalla toimikaudella 3.8.2026 - 4.6.2027, jotta varhaiskasvatus voidaan toteuttaa lakisääteisen henkilöstömitoituksen mukaisesti. Tällä hetkellä tiedossa 14 lasta, joista enintään 12 voi olla suunnitellusti yhtäaikaisesti hoidossa. Työaika voi siten hoitoaikavarausten myötä olla lähes kokoaikainen.
Hallintosäännön § 67 mukaan varhaiskasvatuksen johtaja valitsee alaisensa henkilöstön. Siksi täyttölupaesitys on osoitettu sivistyslautakunnalle.
Esittelijä Sivistysjohtaja Hirvikoski Ville
Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää täyttöluvan yhden lastenhoitajan palkkaamiseksi Sykrylän ryhmäperhepäivähoitoon ajalle 3.8.2026 - 4.6.2027.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.