RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 49
Täyttölupa, varhaiskasvatuksen erityisopettaja
SivL 20.04.2026 § 49
41/01.01.01.01/2026
Valmistelija sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230
Kunnanhallitus on määrännyt osana talousarvion 2025 valmisteluprosessia, että uudet hakuprosessit yli kaksi viikkoa kestävien virkojen ja toimien osalta 15.9.2025 alkaen tulee käsitellä kunnanhallituksessa tai sivistys-lautakunnassa täyttölupamenettelyä noudattaen ennen hakuajan alkamista.
Sateenkaaren päiväkodissa työskentelevä varhaiskasvatuksen opettaja, joka on hoitanut myös varhaiskasvatuksen erityisopettajan sekä päiväkodin apulaisjohtajan tehtäviä, on ilmoittaunut tulleensa valituksi toisen kunnan tehtävään 3.8.2026 alkaen.
Varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella on oikeus tarvittaessa saada varhaskasvatuksen erityisopettajan antamaa opetusta. Tuen sujuvan järjestämisen vuoksi on tarpeen rekrytoida varhaiskasvatuksen erityisopettaja 3.8.2026 alkaen vakituisesti Toholammin varhaiskasvatuksen yhteiseen tehtävään. Tehtävään voidaan yhdistää myös Sateenkaaren päiväkodin apulaisjohtajan tehtävät, mikäli rekrytointiprosessin aikana löytyy henkilö, jolla on taito ja kyky näiden tehtävien hoitamiseksi.
Hallintosäännön § 67 mukaan varhaiskasvatuksen johtaja valitsee alaisensa henkilöstön. Siksi täyttölupaesitys on osoitettu sivistyslautakunnalle.
Esittelijä Sivistysjohtaja Hirvikoski Ville
Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen erityisopettajan rekrytoimiseksi 3.8.2026 alkaen vakituisesti Toholammin varhaiskasvatuksen yhteiseen tehtävään. Tehtävään voidaan soveltuvan hakijan löytyessä yhdistää Sateenkaaren päiväkodin apulaisjohtajan tehtävät.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.