RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 114
Kasenet Oy hallituksen jäsenen ja varajäsenen nimeäminen
Kh 18.05.2026 § 114
105/00.04.02/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Niemelä
KaseNet Oy:n toimitusjohtaja on toimittanut 7.5.2026 sähköpostitse yhtiön hallituksen kokouspöytäkirjan 14.4.2026 pidetystä kokouksesta. Pöytäkirjan 21 §:n mukaan yhtiöjärjestystä esitetään muutettavaksi siten, että yhtiön hallitukseen nimetään varsinaisten jäsenten lisäksi varajäsenet.
Kunnan tulee nimetä KaseNet Oy:n hallitukseen varsinainen jäsen sekä henkilökohtainen varajäsen. Nimeäminen tehdään kuluvan valtuustokauden loppuun saakka siten, että nykyiset henkilövalinnat ovat voimassa siihen asti, kunnes uusi kunnanhallitus tekee uuden nimeämispäätöksen.
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus nimeää KaseNet Oy:n hallitukseen jäsenen sekä varajäsenen valtuustokauden loppuun saakka siten, että nimeämiset ovat voimassa siihen asti, kunnes uusi kunnanhallitus tekee asiasta päätöksen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää KaseNet Oy:n hallitukseen jäsenen sekä varajäsenen valtuustokauden loppuun saakka siten, että nimeämiset ovat voimassa siihen asti, kunnes uusi kunnanhallitus tekee asiasta päätöksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Nimettiin KaseNet Oy:n hallituksen jäseneksi Ville Suomala ja varajäseneksi Raija Potila.