RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 112
Kiinteistönhoitopalvelut Toholammin kunnan kiinteistöihin: Sote-kiinteistöt ja asuinrakennukset ajalle 1.9.2026 - 31.8.2028
Kh 18.05.2026 § 112
106/02.08.00.00/2026
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Teemu Mattila, puh. 040 150 5322
Toholammin kunta on kilpailuttanut kiinteistönhoitopalvelut kunnan kiinteistöihin. Kilpailutuksessa on ollut yhtä aikaa kaksi eri kiinteistökokonaisuutta. Hankintailmoitus on ollut nähtävillä Hilma-järjestelmässä, Cloudia-järjestelmässä ja Toholammin kunnan kotisivuilla. Hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa kahden vuoden ajanjaksolle on 120 000€.
Tarjouspyynnössä tarjoajan soveltuvuusvaatimuksista mainitaan:
”Tarjoaja nimeää kohteen hoitamisesta vastaavan kiinteistönhoitajan ja hänelle varahenkilön, joilla on oltava kiinteistönhoidon, rakennusalan tai jonkin talotekniikan osa-alueen ammatillinen tutkinto ja vähintään yhden vuoden kokemus kiinteistönhoitotehtävistä. Ammatillisen tutkinnon puuttuessa vaadittavan työkokemuksen pituus on kolme vuotta. Työkokemuksen on oltava hankittu vastaavan vaatimustason (laitoskohteet) kiinteistönhoitotehtävistä.”
”Tarjoaja esittää selvityksen vastaavasta kiinteistönhoitajasta ja varahenkilöstä ja koulutusta/työkokemusta koskevan vähimmäisvaatimuksen täyttymisestä. Molempien henkilöiden tulee kyetä toimimaan päivystystehtävissä.”
”Tarjouspyynnön kiinteistökokonaisuuden kiinteistöhoitotöiden suorittaminen vastaa ajallisesti yhden kiinteistönhoitajan työmäärää vuodessa”
”Mikäli yrityksestä ei ole osoittaa varahenkilöä hoitamaan työtehtäviä tulee tarjoajan ilmoittaa yhteistyöyritys, josta on nimettävissä varahenkilö edellä mainituin soveltuvuusehdoin”
Tarjousten vertailutaulukkona käytetään kaavaa, jossa huomioidaan koko sopimusjakson kuukausihinnat yhteensä ja tuntihinnat (normaali työaika ja päivystystyöaika) arvioituina toteutumismäärinä koko sopimusjaksolla.
Määräaikaan mennessä saapuivat seuraavien toimijoiden tarjoukset:
Jämtek
Laaksojen Kiinteistöhuolto Oy
Kiinteistöhuolto Roiko-Jokela Oy
Kiinteistöpalvelu Roytter Oy
Valmistelijan ehdotus:
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Asiantuntijoina oli kuultavana tämän asiakohdan käsittelyn aikana: tekninen johtaja Mikko Polet ja kiinteistöpäällikkö Teemu Mattila klo 15.29-16.22.
Päätös
Esittelijän päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita kiinteistönhoitopalveluiden sopimustoimijaksi Sote-kiinteistöjen ja asuinrakennusten kiinteistökokonaisuuteen Jämtek:n. Tarjousvertailun perusteella tarjoaja täyttää tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja on antanut hinnaltaan edullisimman hyväksyttävän tarjouksen.
Esittelijän päätösehdotus hyväksyttiin.
Hanna Nurmela saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana klo 15.51.