Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 85


Kokousasian teksti

 

Kunniamerkkiesitykset 2026

 

Kh 13.04.2026 § 85  

81/01.02.03/2026  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 0401505202

 

 Lupa- ja valvontavirasto pyytää kunnanhallituksilta, hyvinvointialueilta ja koulutuskuntayhtymiltä toimialoittain ehdotuksia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkien saajista. Asiaa koskeva kirje on saapunut kuntiin 10.3.2026 (oheismateriaali).

 

 Ehdotukset itsenäisyyspäivänä 2026 myönnettävien kunniamerkkien saajista on toimitettava viimeistään 24.4.2026 Lupa- ja valvontavirastoon, joka

 tekee ehdotusten pohjalta omat esityksensä ministeriöille. Ritarikuntien hallitus tekee annettavista kunniamerkeistä lopulliset esitykset tasavallan presidentille, joka myöntää kunniamerkit itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

 

 Kunniamerkkiehdotuksia pyydetään seuraavien ministeriöiden toimialoilta: 

-          opetus- ja kulttuuriministeriö;

-          sisäministeriö;

-          sosiaali- ja terveysministeriö;

-          valtiovarainministeriö.

 

Osastopäälliköiltä on pyydetty kunniamerkkiesityksiä kunnanhallituksen kokoukseen mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus harkitsee kunniamerkkien hakemista kunnan luottamushenkilöille sekä viran- ja toimenhaltijoille.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hakea kunniamerkit kahdelle henkilöstöön kuuluvalle henkilölle opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta ja yhdelle henkilöstöön kuuluvalle henkilölle valtiovarainministeriön hallinnonalalta.