RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 89
Keski-Pohjanmaan Osaamisstrategia 2030
Kh 13.04.2026 § 89
146/00.04.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 040 150 5202
Keski-Pohjanmaan liitto on pyytänyt 31.3.2026 saapuneella kirjeellä (liite) kunnilta lausuntoja Osaamisstrategiasta 2030, joka on yksi kymmenestä maakuntaohjelman täydentävästä osastrategiasta.
Osaamisstrategian tavoitteena on turvata osaavan työvoiman saatavuus maakunnassa, vahvistaa koulutuksen ja työelämän välistä yhteyttä sekä edistää työllisyyttä, osaamista, kansainvälistymistä ja alueen vetovoimaa.
Strategiassa tunnistetaan Keski Pohjanmaan keskeiset haasteet, kuten väestön väheneminen, työvoiman saatavuus, koulutustason kehittäminen sekä osaamisen ja työvoiman kohtaanto. Lisäksi strategiassa korostuvat yhteistyön tiivistäminen, jatkuva oppiminen sekä koulutuksen saavutettavuuden parantaminen.
Kunta pitää osaamisstrategiaa kokonaisuutena selkeänä ja hyvin valmisteltuna asiakirjana, joka tunnistaa keskeiset kehittämistarpeet ja kokoaa maakunnan toimijat yhteiseen suuntaan.
Esitys:
Toholammin kunta esittää lausuntonaan seuraavaa:
- Koulutuksen saavutettavuus
Kunta korostaa, että koulutuksen saavutettavuutta tulee kehittää siten, että myös lähiopetuksen ja alueellisten koulutusratkaisujen saatavuus turvataan maaseutualueilla, erityisesti luonnonvara ja käytännön aloilla.
- Alkutuotannon osaamistarpeet
Osaamisstrategiassa tulee vahvemmin huomioida alkutuotannon ja maaseutuelinkeinojen osaamistarpeet sekä niiden merkitys maakunnan elinvoimalle.
- Työvoiman saatavuus ja kohtaanto
Osaavan työvoiman saatavuuden parantamisessa tulee painottaa konkreettisia toimenpiteitä, joilla työvoiman liikkuvuutta ja sijoittumista maaseutualueille edistetään.
- Kansainvälinen työvoima
Työperäisen maahanmuuton lisäämisen rinnalla tulee huolehtia siitä, että kotoutumisen, kielikoulutuksen ja palveluiden järjestämisedellytykset huomioidaan myös pienissä kunnissa.
- Alueellinen tasapaino
Osaamisstrategian toimeenpanossa tulee varmistaa tasapainoinen aluekehitys siten, että koulutus ja osaamispalvelut eivät keskity liiaksi maakuntakeskukseen.
Luonnos Osaamisstrategia 2030 -asiakirjaksi on oheismateriaalina.
Asiaa koskevat lausunnot pyydetään toimittamaan maakuntaliitolle 22.4.2026 mennessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää mahdollisen lausunnon antamisesta Keski-Pohjanmaan Osaamisstrategia 2030 -asiakirjaan.
Päätös
Esittelijän muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus antaa esittelytekstissä kuvatun lausunnon Keski-Pohjanmaan Osaamisstrategia 2030 -asiakirjaan seuraavilla lisäyksillä:
Kunnanhallitus pitää tärkeänä, että osaamisstrategian toimeenpanossa asetetaan selkeä tavoite koulutustason nostamiselle sekä vahvistetaan tähän liittyvää maakunnallista edunvalvontaa.
Kunnanhallitus esittää, että liitteessä 1 olevat Toholammin kuntaa koskevat kirjaukset poistetaan, koska ne eivät perustu kunnan hyväksyttyihin linjauksiin.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.