Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 88


Kokousasian teksti

 

Keski-Pohjanmaan Ilmastotiekartta 2030

 

Kh 13.04.2026 § 88  

146/00.04.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 040 150 5202

 

Keski-Pohjanmaan liitto on pyytänyt 31.3.2026 saapuneella kirjeellä (liite) kunnilta lausuntoja Ilmastotiekartasta 2030, joka on yksi kymmenestä maakuntaohjelman täydentävästä osastrategiasta.

 

Ilmastotiekartta määrittelee maakunnan keskeiset ilmastotavoitteet, päästövähennystoimenpiteet sekä sopeutumistoimet eri sektoreilla kuten maataloudessa, energiassa, liikenteessä ja maankäytössä. Tiekartassa korostuvat maakunnan erityispiirteet, erityisesti maatalouden merkittävä rooli päästöjen muodostumisessa sekä mahdollisuudet uusiutuvaan energiaan ja kiertotalouteen.

 

Kunta pitää ilmastotiekarttaa kokonaisuutena selkeänä ja hyvin valmisteltuna asiakirjana, joka tunnistaa alueen keskeiset vahvuudet ja kehittämiskohteet sekä yhdistää ilmastotyön maakunnan elinvoiman kehittämiseen.

 

Luonnos Ilmastotiekartta 2030 -asiakirjaksi on oheismateriaalina.

 

Esitys:

 

Toholammin kunta esittää lausuntonaan seuraavaa:

 

  1. Maatalouden erityispiirteiden huomiointi
     

Kunta pitää hyvänä, että ilmastotiekartassa tunnistetaan maatalouden keskeinen rooli sekä ruokaturvan merkitys. Kunta korostaa, että jatkovalmistelussa tulee varmistaa, että maatalouden päästövähennystoimet ovat yhteensovitettavissa tuotannon jatkuvuuden ja kannattavuuden kanssa ja että toimenpiteissä huomioidaan maatalousvaltaisten kuntien erityispiirteet.

 

  1. Turvemaat ja maankäyttö
     

Turvemaiden päästövähennystoimet ovat keskeisiä, mutta niiden toteuttaminen edellyttää riittäviä taloudellisia kannustimia ja korvausmekanismeja, jotta toimet ovat maanomistajille toteuttamiskelpoisia.

 

  1. Biokaasu ja hajautettu energiantuotanto
     

Kunta pitää tärkeänä, että maatalouden sivuvirtoihin perustuvan biokaasutuotannon edellytyksiä vahvistetaan konkreettisilla investointi ja infrastruktuurituilla.

 

  1. Liikenne maaseutualueilla
     

Liikenteen päästövähennystoimissa tulee huomioida maaseutualueiden erityispiirteet ja varmistaa, että ratkaisut ovat toteuttamiskelpoisia myös harvaan asutuilla alueilla.

 

  1. Kuntien resurssit ja rooli


Kunnille asetettujen ilmastotyön velvoitteiden tulee olla tasapainossa kuntien käytettävissä olevien resurssien kanssa. Erityisesti pienille kunnille tulee turvata riittävä tuki ja rahoitus.

 

 

Asiaa koskevat lausunnot pyydetään toimittamaan maakuntaliitolle 22.4.2026 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa esittelytekstissä kuvatun lausunnon Keski-Pohjanmaan Ilmastotiekartta 2030 -asiakirjaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.