RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 46
Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano
Kh 09.03.2026 § 46
Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 0401505202
Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta (KuntaL 39.1,2 §). Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset, niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Kunnanhallituksen on jätettävä lainvastainen päätös täytäntöön panematta ja saatettava asia viipymättä valtuuston käsiteltäväksi (KuntaL 96 §).
Kunnanvaltuuston 16.2.2026 kokouksen päätökset § 1 - 8:
§ 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 2 Pöytäkirjantarkastajat
§ 3 Esityslistan hyväksyminen
§ 4 Toholammin Viemäri Oy:n käyttöomaisuuden alaskirjaukset ja esitys SVOP-sijoituksesta
§ 5 Kuntalaisaloitteet vuodelta 2025
§ 6 Valtuustoaloitteet vuodelta 2025
§ 7 Sidonnaisuusilmoitukset
§ 8 Valtuutettujen esille ottamat asia
Kunnanvaltuuston 16.2.2026 pitämän kokouksen pöytäkirja on asianmukaisesti tarkastettu ja allekirjoitettu sekä viety 19.2.2026 nähtäväksi kunnan verkkosivuille.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Niemelä
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä kunnanvaltuuston 16.2.2026 tekemät päätökset tietoonsa sekä toteaa, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai ole muutenkaan lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön valitusajan kuluttua.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.