RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 17
Sivistysosaston tilinpäätös 2025
SivL 10.03.2026 § 17
47/02.06.01.03/2026
Valmistelija sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230
Kuntalain § 113 mukaan kunnan on laadittava vuosittain tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kuntalain säännösten mukaan kunnanhallituksen tulee luovuttaa kunnan tilinpäätös tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle maaliskuun loppuun mennessä.
Kuntalain § 115 mukaan kunnan toimintakertomuksessa on annettava selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden toteutumisesta.
Kunnanhallitus kokoaa ja hyväksyy koko kuntaa koskevan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen liiteaineistoineen maaliskuun loppuun mennessä. Sivistysosaston osalta tilinpäätöksen valmistelu on parhaillaan käynnissä siten, että kirjanpidon osalta tilinpäätöksen laadintaan liittyvät toimet on osaston osalta valmistuneet. Tilinpäätöskirjaan tulevan sivistysosaston toimintakertomuksen laadinta on vielä kesken ja valmistuu kunnanhallituksen käsiteltäväksi maaliskuun loppuun mennessä. Sivistysosaston viranhaltijat laativat toimintaa kuvaavat tekstikappaleet kukin oman vastuualueensa osalta. Tilinpäätöskirja tekstit sivistysosaston osalta tuodaan tiedoksi lautakunnalle kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen seuraavaan kokoukseen.
Kunnanvaltuusto hyväksyi 10.11.2025 § 77 lisätalousarvion vuodelle 2025. Siinä yhteydessä sivistysosasto sai 126 500 € lisämäärärahan alkuperäiseen talousarvioon nähden. Osaston valtuuston nähden sitova talousarvio (netto ennen poistoja) oli siten - 8 552 175 €. Joulukuun lopussa osaston talousarvion toteumaprosentti oli 99,18 % ja toteuma (vuosikate) -8 482 274 €. Sivistysosasto pysyi lisätalousarvion mukaisessa määrärahassa ja tulos alitti talousarvion 69 901 eurolla.
Toteuma tuloslaskelman ryhmittäin oli seuraava:
- myyntituotot 88,5 %
- maksutuotot 95,8 %
- muut toimintatuotot 102,8 %
Toimintatuotot yhteensä 105,1 %
- henkilöstökulut 97,3 %
- palvelujen ostot 103,5 %
- aineet, tarvikkeet, tavarat 89,4 %
- avustukset 104,2 %
- muut toimintakulut 105,0 %
Toimintakulut yhteensä 99,2 %
Asian oheismateriaalina sivistysosaston tuloslaskelma joulukuun 2025
tilanteen mukaan.
Esittelijä Sivistysjohtaja Hirvikoski Ville
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi tilinpäätöksen valmistelutilanteen, ja
2. todeta, että tilinpäätöskirjan sivistysosaston osuus tuodaan vielä lautakunnalle tiedoksi kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen seuraavassa kokouksessa.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.