Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 14


Kokousasian teksti

 

Perusopetuksen laadunarviointi 2026

 

SivL 10.03.2026 § 14  

35/12.02.00/2026  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Ville Hirvikoski. puh. 040 150 5230

 

Toholammin kunnan perusopetuksen koulut osallistuvat vuosittain yhteiseen maakunnallisesti koordinoituun perusopetuksen laadun arviointiin. Arviointi tehdään vuosittain vaihtuvista teemoista kyselytutkimuksena, johon osallistuu eri-ikäisiä oppilaita, huoltajia sekä koulujen henkilöstöä. Kysely toimii opetuksen järjestäjän oman toiminnan arvionti- ja kehittämistyökaluna.

Opettaja Heli Ala-Korpi on toteuttanut kyselyn suorittamiseen liittyvät järjestelyt ja hänet on kutsuttu sivistyslautakunnan kokoukseen esittelemään laadunarvioinnin keskeiset tulokset.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi perusopetuksen laadunarvioinnin 2026 tulokset.

 

Käsittely kokouksessa  Merkittiin, että Heli Ala-Korpi toimi kokouksessa asiantuntijana ennen

  päätöksentekoa ja poistui kokouksesta klo 17.58.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.