RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 5
Kuntalaisaloitteet vuodelta 2025
Kh 19.01.2026 § 8
Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 0401505202
Toholammin kunnan hallintosäännön 110 §:ssä määrätään kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden käsittelystä seuraavasti: Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Vuonna 2025 ei jätetty yhtään kuntalaisaloitetta. Valtuusto käsitteli vuonna 2025 loppuun ainoan keskeneräisenä olleen kuntalaisaloitteen.
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi liitteenä olevan luettelon valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi liitteenä olevan luettelon valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kv 16.02.2026 § 5
105/00.01.06.00/2025
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi liitteenä olevan luettelon valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.