RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 31
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Toholampi asemakaavan muutos kortteli 88 tontti 2 kaavaselostus 17112025 tek 10022026 (pdf 1.26 mb) |
Toholammin kirkonseudun asemakaavan muutos korttelissa 88 tontilla 2 lähialueineen
Kh 09.09.2024 § 133
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302
Seppo Kulju on jättänyt kaavoitusaloitteen koskien Toholammin kirkonseu-dun asemakaavan korttelin 88 tonttia 2 sen siihen liittyviä viher- ja katu-alueita.
Kuljun omistuksessa oleva tontti 2 on kooltaan 4796,2 m² ja kaavamuutok-sen tavoitteena on laajentaa tonttia liittämällä siihen erikseen sovittavia alueita tontin etelä- ja itäpuolelta noin 1000 – 2000 m²:n verran. Laajennus-alueet on osoitettu nykykaavassa katu- ja puistoalueena ja ne Toholammin kunta omistaa.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa nykyisen puunkäsit-tely- ja myyntitoiminnan jatkuminen ja laajentuminen alueella.
Seppo Kulju on valmis vastaamaan kaavamuutoksen kustannuksista ja esittää kaavan laatijaksi Pekka Kujalaa (YKS 549) Plandea Oy.
Pykälän oheismateriaalina ovat kaavamuutoshakemus ja kaavoitussopi-musluonnos.
Valmistelijan ehdotus:
- Hyväksyä Seppo Kuljun kaavamuutoshakemuksen.
- Käynnistää asemakaavan muutoksen korttelissa 88 tontilla 2 sekä osalla viher- ja katualuetta ja hyväksyä hakijan esittämänä kaavan laatijaksi Pekka Kujalan Plandea Oy:stä.
- Valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan kaavoi-tussopimuksen, jonka mukaan Seppo Kulju vastaa kaikista pohjakartan ja kaavan laatimiseen ja kaavan lainvoimaiseksi saattamiseen tarvittavan konsulttityön ja muiden selvitysten kustannuksista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- Hyväksyä Seppo Kuljun kaavamuutoshakemuksen.
- Käynnistää asemakaavan muutoksen korttelissa 88 tontilla 2 sekä osalla viher- ja katualuetta ja hyväksyä hakijan esittämänä kaavan laatijaksi Pekka Kujalan Plandea Oy:stä.
- Valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan kaavoi-tussopimuksen, jonka mukaan Seppo Kulju vastaa kaikista pohjakartan ja kaavan laatimiseen ja kaavan lainvoimaiseksi saattamiseen tarvittavan konsulttityön ja muiden selvitysten kustannuksista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kh 15.09.2025 § 194
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302
Plandea Oy on laatinut asemakaavan muuttamista koskevat kaavaluonnosasiakirjat, jotka ovat pykälän liitteenä.
Kaavaratkaisu on kaavoitusaloitteen mukainen. Kuljun omistamaan, korttelin 88 tonttiin, on osoitettu lisäaluetta kunnan omistuksessa olevasta alueesta 1773,6 m². Lisäalueet vähentävät viher- ja katualueen määrää.
Kaavaratkaisun keskeisin vaikutus kohdistuu alueen yrittäjän mahdollisuuksiin kehittää toimintaansa alueella, muutoin kaavaratkaisulla ei ole merkittäviä vaikutuksia.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. Kuuluttaa kaavamuutoksen vireilletulosta sekä valmisteluvaiheen kuulemisesta ja
2. hyväksyä laaditun kaavaluonnosmateriaalin, asettaa sen yleisesti nähtäville ja pyytää tarvittavat lausunnot
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kaavoituspäällikkö Minna Vesisenaho oli kuultavana asiantuntijana tämän asiakohdan aikana klo 15.05 - 15.17 ja poistui ennen päätöksentekoa.
Kh 24.11.2025 § 250
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302
Valmisteluvaiheen kuuleminen järjestettiin 26.9.-27.10.2025 välisenä aikana, jolloin kaavaluonnosasiakirjat olivat yleisesti nähtävillä.
Nähtävilläoloaikana osalliset saivat esittää mielipiteensä. Mielipiteiden tekotapa ja jättöpaikka ilmoitettiin kuulutuksessa. Viranomaisilta ja yhteisöiltä pyydettiin lausunnot.
Valmisteluvaiheessa mielipiteitä ei saata, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ilmoitti lausuntonaan (2.10.2025), että ELY-keskuksella ei ole tarvetta lausua kaavasta.
Pykälän oheismateriaalina on Plandea Oy:n laatimat asemakaavan muuttamista koskevat kaavaehdotusasiakirjat.
Kaavaratkaisu on kaavan luonnosvaiheen mukainen. Kuljun omistamaan, korttelin 88 tonttiin on osoitettu lisäaluetta kunnan omistuksessa olevasta alueesta 1773,6 m2. Lisäalueet vähentävät viher- ja katualueen määrää. Kaavaratkaisun keskeisin vaikutus kohdistuu alueen yrittäjän mahdollisuuksiin kehittää toimintaansa alueella, muutoin kaavaratkaisulla ei ole merkittäviä vaikutuksia.
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy laaditut kaava-asiakirjat ja asettaa ne yleisesti nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten ja pyytää tarvittavat lausunnot.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy laaditut kaava-asiakirjat ja asettaa ne yleisesti nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten ja pyytää tarvittavat lausunnot.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiantuntijoina tämän asiakohdan käsittelyn aikana kuultiin:
Minna Vesisenaho ja Mikko Polet klo 14.50 - 14.53.
Kh 16.02.2026 § 31
167/10.02.03/2024
Valmistelija tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302
Ehdotusvaiheen kuuleminen järjestettiin 11.12.2025-12.1.2026 välisenä aikana, jolloin kaavaehdotusasiakirjat olivat yleisesti nähtävillä.
Nähtävilläoloaikana osalliset saivat esittää muistutuksensa. Muistutuksien tekotapa ja jättöpaikka ilmoitettiin kuulutuksessa. Viranomaisilta ja yhteisöiltä pyydettiin lausunnot.
Ehdotusvaiheessa muistutuksia ei saatu, K.H.Renlundin museo lausui (9.1.2026), että sillä ei ole rakennetun kulttuuriympäristön ja -maiseman osalta huomautettavaa kaavamuutoksen ehdotukseen.
Plandea Oy on laatinut hyväksyntään vietävän kaavamateriaalin (oheismateriaalina).
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää:
1. hyväksyä laaditun kaavamateriaalin, ja
2. esittää kunnanvaltuustolle, että asemakaavan muutos hyväksytään.
Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. hyväksyä laaditun kaavamateriaalin, ja
2. esittää kunnanvaltuustolle, että asemakaavan muutos hyväksytään.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.