Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 68


Kokousasian teksti

 

Täyttölupa, koulunkäynninohjaaja (Toholammin yläkoulu)

 

SivL 09.10.2025 § 68  

59/01.01.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Ville Hirvikoski, puh. 040 150 5230

 

Kunnanhallitus on määrännyt osana talousarvion 2025 valmisteluprosessia, että uudet hakuprosessit yli kaksi viikkoa kestävien virkojen ja toimien osalta 15.9.2025 alkaen tulee käsitellä kunnanhallituksessa tai sivistyslautakunnassa täyttölupamenettelyä noudattaen ennen hakuajan alkamista.

Toholammin lukion ja yläkoulun rehtori on esittänyt täyttölupapyynnön yhden määräaikaisen koulunkäynninohjaajan palkkaamiseksi kuluvan lukuvuoden ajaksi oppilaiden tuen tarpeen vuoksi. Koulunkäynninohjaajan tehtävä sijoittuisi pääosin erityisluokanopettajan opettaman ryhmän oppilaiden tukea vahvistamaan. Tehtävä on osa-aikainen, arvioitu työaika on enintään noin 30 t/vko. Palkkauskustannukset kohdistuvat pääosin vuodelle 2026 ja ne huomioidaan osana talousarvion valmistelua.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Hirvikoski Ville

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää luvan yhden määräaikaisen Toholammin yläkoululle sijoittuvan koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttämiseksi.             

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.