RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 67
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.12.2025 alkaen
SivL 09.10.2025 § 67
190/02.05.00/2025
Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Terhi Kleemola, puh. 040 150 5270
Toholammin kunnan varhaiskasvatuksessa on ollut käytössä päiväperusteiset palvelutuotteet ja asiakasmaksut ovat määräytyneet näiden perusteella. Vielä tällä hetkellä varhaiskasvatuksen käytössä olevan toiminnanohjausjärjestelmä Wilman käyttö päättyy marraskuun 2025 lopussa ohjelman toimittajan päättäessä ohjelman kehittämisen ja ylläpidon varhaiskasvatuksen osalta. Toholammilla siirrytään CGI:n toteuttamaan varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä Vesaan. Samalla on tarpeen muuttaa palvelutuotteet tuntiperusteisiksi, kuten myös suurimmassa osassa Suomen kunnista on jo käytössä.
Huoltajat voivat varata jatkossa varhaiskasvatuksen tarpeen viikko- ja kuukausikohtaisten tuntimäärien perusteella. Sovittavissa on myös edelleen se, varataanko tunnit osapäiväiseen vai kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus varataan aina osapäiväisesti, koska esiopetus on maksutonta.
Kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestettävän varhaiskasvatuksen maksujen enimmäismäärät säädetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa. Lapsen varhaiskasvatusmaksusta päätettäessä huomioidaan perheen koon mukaan määräytyvät tulorajat ja siten perhe voi olla myös vapautettu varhaiskasvatusmaksusta.
Valmistelijan ehdotus:
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määräytyy 1.12.2025 alkaen seuraavien tuntiperusteisten palvelutuotteiden mukaan siten, että maksu on palvelutuotteen osoittama osuus kulloinkin voimassa olevasta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisesta enimmäismaksusta (suluissa mainittu hinta voimassa olevan säädöksen mukaisesti).
max 5 t/vko = 15 % enimmäismaksusta, ns. virikehoidon hinta (46,65 €/kk)
6-10 t/vko = 30 % enimmäismaksusta (93,30 e/kk)
11- 15 t/vko = 40 % enimmäismaksusta (124,40 e/kk)
16-20 t/vko = 60 % enimmäismaksusta (186,60 e/kk)
21-34 t/vko = 80 % enimmäismaksusta (248,80 e/kk)
35 t/vko tai enemmän = enimmäismaksu (311,00 e/kk)
Esittelijä Sivistysjohtaja Hirvikoski Ville
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatusjohtajan ehdotuksen.
Käsittely kokouksessa Pidettiin lyhyt kokoustauko klo 17.12 – 17.13.
Merkitään, että varhaiskasvatusjohtaja Terhi Kleemola toimi kokouksessa asiantuntijana ennen päätöksentekoa tässä asiassa.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.