Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 02.10.2025/Pykälä 15


Kokousasian teksti

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnnan kokouskäytännöt 1.6.2025-31.5.2029

 

RakYmL 02.10.2025 § 15  

194/00.01.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Vaaraniemi Pia

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

 Kuntalain 90 §:n mukaan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset mm. toimielinten kokoontumisesta.

 

 Kunnan hallintosäännön 16 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Toimielin voi päättää myös kokouksen pitämisestä sähköisesti etäkokouksena. Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

 

 Hallintosäännön § 17 mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokous kutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

 Hallintosäännön § 22 mukaan läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksessa on kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanhallituksen erikseen nimeämällä kunnanhallituksen jäsenellä tai varajäsenellä, kunnanjohtajalla, osastopäälliköllä omalla toimialallaan sekä puheenjohtajan tai osastopäällikön erikseen määräämillä viranhaltijoilla ja asiantuntijoilla.

 

 Kuntalain § 140 mukaan rakennus- ja ympäristölautakunnan pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (kunnan verkkosivuilla), jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Rakennus- ja ympäristölautakunnan pöytäkirja on tarkastettu ja viety nähtäväksi kunnan verkkosivuille kokousta seuraavan viikon aikana.

 

 Kuntalain § 140 mukaan kunnan viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen katsoo sen tarpeelliseksi. Rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisten viranhaltijoiden julkiset viranhaltijapäätökset, joihin muutoksenhakuoikeus on myös kuntalaisella, julkaistaan välittömästi päätöksenteon jälkeen kunnan verkkosivuilla. Päätökset ovat luettavissa verkkosivuilla niiden muutoksenhakuajan.

 

 Rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätökset ja lausunnot on saatettu tiedoksi rakennus- ja ympäristölautakunnan kokouksiin päätösluettelona. Salassapidettävien yksilöasioiden osalta on rakennus- ja ympäristölautakunnan tietoon tuotu viranhaltijapäätösten lukumäärä ja luonne.

 

 Hallintosäännön § 28 mukaan asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi
päättää lautakunta, sen puheenjohtaja, osastopäällikkö tai lautakunnan
esittelijä omalla toimialallaan. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa
kuitenkaan ottaa 1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta-, tai
toimitusmenettelyä koskevia asioita, eikä 2. yksilöön kohdistuvia
 opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita (Kuntalain § 92).


 

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja Vaaraniemi Pia

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää, että                                                1. kokouskutsu lähetetään neljä päivää ennen kokousta, kokouskutsu lähetetään myös sähköisesti.                                                                            2. kokoukset pidetään pääsääntöisesti Toholammin kunnantalolla, vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisesti etä- tai hybridikokouksena (osa etänä tai osa fyysisellä kokouspaikalla)                                                    3. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti viikon kuluessa kokouksesta.                           4. Pöytäkirja viedään nähtäville kunnan verkkosivuille tarkastuksen jälkeen.

 

Päätös Kokouksen aikana rakennus- ja ympäristölautakunta keskusteli kokouspäivästä ja kokouksen aloitusajasta. Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti yksimielisesti, että lautakunta kokoontuu tarvittaessa, pääsääntöisesti torstaisin ja kokoukset pidetään virka-aikana. Muilta osin ympäristötarkastajan päätösehdotus hyväksytään sellaisenaan.