RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 20.10.2025/Asianro 11
Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2026
Kh 20.10.2025
191/02.03.01.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 040 150 5202
Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosentista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain (1995/1558) 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Vuodelle 2026 tuloveroprosentti tulee esittää kymmenyksen tarkkuudella.
Kunnan tuloverotuksen tuloarvio määräytyy verotettavien tulojen yhteismäärän arvion ja tuloveroprosentin mukaan. Talousarviovuoden 2026 verotuloa arvioitaessa otetaan huomioon aikaisemmilta vuosilta kertyvät erät ja arvio tulevan vuoden verotettavasta tulosta. Vuodelle 2026 kuntien kustannusrakenteisiin vaikuttaa olennaisesti mm. työllisyydenhoidon järjestämisvastuu, minkä ohella kustannustasoa nostavat lisäksi valtakunnalliset palkkojen korotukset, yleinen kustannustason kehitys sekä sopimusten hinnantarkistukset.
Kuntalain 110 §:n mukaan talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Vuonna 2025 Toholammin kunnan tuloveroprosentti on ollut 9,90, ja ympäristökuntien veroprosentit seuraavat: Veteli 9,80, Kaustinen 9,90, Lestijärvi 9,40 ja Kannus 9,70.
Valmistelijan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 9,90.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 9,90.
Päätös
Click or tap here to enter text.