Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 44


 

Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029

 

Kh 12.05.2025 § 121 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, puh. 040 150 5202

 

 Kunnan keskusvaalilautakunta on lakisääteinen lautakunta, joka toimii

 sekä kuntavaaleissa ja valtiollisissa vaaleissa.

 

 Vaalilain 13 § mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen

 kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu

 puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen

 määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet

 on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Mahdollisista

 esteistä ja esteellisyyksistä johtuen keskusvaalilautakuntaan on syytä valita

 enemmän kuin viisi varajäsentä keskusvaalilautakunnan työskentelyn

 turvaamiseksi.

 

 Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa

 kunnassa edellisissä kun tavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osal listua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn

 kyseisissä vaaleissa. Puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa

 olla kunnan keskusvaalilautakunnan jäsen tai varajäsen. Tämä koskee

 kaikkia vaaleja.

 

 Toholammin kunnassa kuntavaaleissa 2025 ehdokkaita asettivat seuraavat

 puolueet: Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta, Suomen Kristillisdemokraatit, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto.

 

 Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet mahdollisuuksien mukaan

 edustaisivat edellisissä, vuoden 2025 kuntavaaleissa esiintyneitä

 äänestäjäryhmiä, on kustakin äänestäjäryhmästä valittava yksi edustaja,

 kunnes viisi huomioon otettavaa äänestäjäryhmää on saanut

 edustuksensa. Vaikka säännös ei sitä edellytä, on käytännössä usein

 valittu viisi edellisissä kuntavaaleissa eniten ääniä saanutta

 äänestäjäryhmää. Säännös ei kuitenkaan estä poikkeamasta tästä; niin

 kauan kuin yksikinhuomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta,

 ei muusta ryhmästä saa valita kahta edustajaa.

 Kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön.

 Tasa-arvolain mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40

 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja yhdeksän varajäsentä ja asettaa heidät
siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 ja määrää valitsemistaan jäsenistä puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kv 09.06.2025 § 44  

103/00.00.01.00/2025  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä ja yhdeksän varajäsentä ja asettaa heidät
siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 ja määrää valitsemistaan jäsenistä puheenjohtajan ja
varapuheenjohtajan.
 

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti valita puolueiden välisten neuvotteluiden tuloksen mukaisesti seuraavat jäsenet ja varajäsenet sekä määrätä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029:

Matti Potila (kesk), pj.
Siiri Niemelä (kd), vpj.
Juha Hirvinen (sdp)
Miia Laakso (kok)
Kristiina Treganna Malinen (vas)

varajäsenet järjestyksessä, jonka mukaan varajäsenet tulevat jäsenten sijaan:
1. Niko Tervala (ps)
2. Kaisa Ala-Leppilampi (kesk)
3. Helena Keskitalo (kesk)
4. Aili Myllykoski (kd)
5. Sakari Hukari (kesk)
6. Alpo Keskitalo (kesk)
7. Sara Rautiainen (kesk)
8. Keijo Linna (kesk)
9. Mika Annala (kesk)

Teknisenä korjauksena Siiri Niemelän nimi poistettiin varajäsenten listasta.