RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän valtuuston jäsenten ja varajäsenten vaali toimikaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029
Kh 12.05.2025 § 126
Valmistelija hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, puh. 040 150 5202
Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän tehtävänä on toimia alueen toisen
asteen ja korkeakouluopetuksen edunvalvojana, järjestää ammatillista
ja muuta toisen asteen koulutusta, vapaan sivistystyön mukaista koulutusta,
lisä- ja täydennyskoulutusta, koulutukseen liittyvää maksullista palvelutoimintaa, teknologian kehittämistä sekä osallistua alue- ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvään hanketoimintaan.
Lukiokoulutuksen tai muun uuden koulutuksen käynnistämisestä tai liittämisestä kuntayhtymään päätetään valtuustossa 2/3 määräenemmistöllä.
Perussopimuksessa voidaan sopia, että kuntayhtymän muun toimielimen
kuin yhtymäkokouksen jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien
valtuutettuja.
Perussopimuksen 5 §:n mukaan jäsenkunnan jäsenmäärä määräytyy
siten, että kunnan peruspääoma jaetaan luvulla 100.000. Saatu
kokonaisluku on jäsenten lukumäärä. Toholammilta valitaan kolme jäsentä
ja heille kullekin henkilökohtainen varajäsen. Jäsenkunnan jäsenmäärä on
kiinteä koko valtuuston toimikauden ajan. Kunnan omistusosuus
31.12.2024 on 419 272,36 € eli 4,53 %. Toholammin paikkamäärä on 3.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän
valtuustoon toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kv 09.06.2025 § 49
130/00.00.01.03/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän
valtuustoon toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti valita puolueiden välisen neuvottelutuloksen mukaisesti Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän valtuuston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029 seuraavasti:
Marja Hylkilä, varajäsen Kaija Polso
Marko Järvenoja, varajäsen Janne Isopahkala
Ville Keränen, varajäsen Jukka Rimpioja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |