Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toholammin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 48



 

Keski-Pohjanmaan liiton edustajainkokouksen edustajien vaali

 

Kh 12.05.2025 § 125 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, puh. 040 150 5202

 

 Keski-Pohjanmaan liiton perussopimuksen mukaan edustajainkokous valitsee Keski-Pohjanmaan maakuntavaltuuston.

 

 Perussopimuksen 6 §:n mukaan jäsenkunnat valitsevat edustajat edustajainkokoukseen kunnan edellisen vuoden alun asukasluvun mukaan siten, että kullakin jäsenkunnalla on yksi edustaja jokaista alkavaa viittätuhatta asukasta kohti. Kullekin edustajalle valitaan henkilökohtainen varaedustaja. Kullakin edustajalla on edustajainkokouksessa yksi ääni. Edustajan ja varaedustajan on oltava jäsenkuntien valtuutettuja.

 

 Kuntien edustajainkokous on päätösvaltainen, kun enemän kuin puolet

 edustajista on saapuvilla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Keski-Pohjanmaan liiton edustajainkokoukseen yhden edustajan ja hänelle
henkilökohtaisen varaedustajan. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kv 09.06.2025 § 48  

130/00.00.01.03/2025  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Keski-Pohjanmaan liiton edustajainkokoukseen 25.8.2025 yhden edustajan ja hänelle
henkilökohtaisen varaedustajan.
 

 

Päätös Kunnanvaltuusto valitsi Keski-Pohjanmaan liiton edustajainkokouksen puolueiden välisen neuvottelutuloksen mukaisesti edustajaksi Ville Suomalan ja varaedustajaksi Raija Potilan.