RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sivistyslautakunnan vaali toimikaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029
Kh 12.05.2025 § 123
Valmistelija hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, puh. 040 150 5202
Sivistyslautakunta ratkaisee asiat, jotka perusopetuslaissa, lukiolaissa,
varhaiskasvatuslaissa, laissa lasten päivähoidosta, kirjastolaissa, liikuntalaissa, nuorisolaissa, laissa kuntien kulttuuritoimesta sekä vapaasta sivistystyöstä ja niitä vastaavissa asetuksissa on kunnan monijäsenisen toimielimen päätettäväksi säädetty. Sen lisäksi mitä säädöksissä on määrätty,
sivistyslautakunta päättää kunnan hallintosäännössä §:ssä 106 määritellyistä
asioista.
Hallintosäännön 2 §:n mukaan sivistyslautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen.
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on
henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa
oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella
toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä
taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa
asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä
on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti
käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai
vahinkoa.
Tasa-arvolain mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40
prosenttia, jollei erityi sistä syistä muuta johdu.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee sivistyslautakuntaan seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 ja määrää valitsemistaan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kv 09.06.2025 § 46
103/00.00.01.00/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee sivistyslautakuntaan seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 ja määrää valitsemistaan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti valita puolueiden välisten neuvotteluiden tuloksen mukaisesti sivistyslautakunnan jäseniksi seuraavat henkilöt, heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä määrätä jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029:
Marja Hylkilä (kesk) pj., varajäsen Raija Potila (kesk)
Marko Järvenoja (kesk) vpj., varajäsen Konsta Finnilä (kesk)
Joonas Tuikkanen (kesk), varajäsen Janne Isopahkala (kesk)
Elina Järvenoja (kesk), varajäsen Sari Pajakoski (kesk)
Raimo Kallio (kesk), varajäsen Kaija Polso (kesk)
Armi Hotakainen (kesk), varajäsen Aleksi Rautiola (kesk)
Siiri Niemelä (kd), varajäsen Jukka Rimpioja (kok)
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |