RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Palkkatoimikunta
Esityslista 14.04.2025/Asianro 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Paikallinen sopimus matkakorvauksista 2025
YT 12.02.2025 § 9
Valmistelija Lomituspalvelujohtaja Sanna Niemi, puh. 040 1519 001
Maatalouslomittajat joutuvat ajamaan huomattavia määriä omalla autollaan työnsä hoitamiseksi. KVTES:n liitteen 16 mukaan työntekijälle tai viran-haltijalle oman tai hallinnassa olevan auton käytöstä korvataan 0,59 e/km 5.000 kilometriin saakka, minkä jälkeen korvaus on 0,52 e/km. Sopimuskauden 1.5.2022 – 30.4.2025 kilometriraja on nostettu 7.000 kilometriin.
Mela on antanut kaikkia paikallisyksikköjä koskevan ennakkoratkaisun maatalouslomittajien työmatkakustannusten valtionkorvattavuudesta siltä osin, jos työnantajan maksaman yli 7.000 ajokilometrin korvausta ei alennettaisi, vaan työnantaja korvaisi matkat samalla korvaushinnalla kuin alle 7.000 km:n korvataan.
Ennakkoratkaisussaan Mela toteaa:
Paikallisyksikkö voi tehdä määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan paikallisen sopimuksen. Valtionkorvaus voidaan myöntää enintään kolmen vuoden määräaikaisen sopimuksen perusteella.
Kulut, jotka aiheutuvat KVTES:n mukaan 7 000 ajokilometrin yli menevien kilometrien korvaamisesta paikallisen sopimuksen perusteella KVTES:n velvoittamaa korvausta korkeamman km-korvauksen takia, voidaan korvata valtion varoista alentamattomana enintään 15 000 ajokilometriin saakka kalenterivuoden aikana.
Valtionkorvauksen maksamisen edellytyksenä on, että paikallinen sopimuksen tekemisen ja korkeamman km-korvauksen maksamisen syynä on tarve turvata lomittajien saatavuus ja siten varmistaa lakisääteisten lomituspalvelujen järjestäminen.
Kopio paikallisesta sopimuksesta on toimitettava Melaan.
Valmistelijan ehdotus:
Yhteistoimintaelin esittää palkkatoimikunnalle Kunnallisen pääsopimuksen 12 §:n mukaisen paikallisen sopimuksen hyväksymistä, millä sovitaan KVTES:n Liite 16:n 5 §:n mukaisesta matkakustannusten korvauksesta siten, että korkeampi korvaus (0,59 e/km) maksetaan tilapäisesti 15 000 kilometriin asti vuonna 2025 Toholammin kunnan työntekijöille ja viranhalti-joille. Henkilöstön tasapuolisen kohtelun vuoksi kilometrirajan nosto tulee koskea kunnan koko henkilöstöä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus Yhteistoimintaelin esittää palkkatoimikunnalle Kunnallisen pääsopimuksen 12 §:n mukaisen paikallisen sopimuksen hyväksymistä, millä sovitaan KVTES:n Liite 16:n 5 §:n mukaisesta matkakustannusten korvauksesta siten, että korkeampi korvaus (0,59 e/km) maksetaan tilapäisesti 15 000 kilometriin asti vuonna 2025 Toholammin kunnan työntekijöille ja viranhalti-joille. Henkilöstön tasapuolisen kohtelun vuoksi kilometrirajan nosto tulee koskea kunnan koko henkilöstöä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
PalkkaT 14.04.2025
36/01.00.01.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätti, p. 040 150 5202
Valmistelijan ehdotus:
Yhteistoimintaelin esittää palkkatoimikunnalle Kunnallisen pääsopimuksen 12 §:n mukaisen paikallisen sopimuksen hyväksymistä, millä sovitaan KVTES:n Liite 16:n 5 §:n mukaisesta matkakustannusten korvauksesta siten, että korkeampi korvaus (0,59 e/km) maksetaan tilapäisesti 15 000 kilometriin asti vuonna 2025 Toholammin kunnan työntekijöille ja viranhalti-joille. Henkilöstön tasapuolisen kohtelun vuoksi kilometrirajan nosto tulee koskea kunnan koko henkilöstöä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka
Päätösehdotus Yhteistoimintaelin esittää palkkatoimikunnalle Kunnallisen pääsopimuksen 12 §:n mukaisen paikallisen sopimuksen hyväksymistä, millä sovitaan KVTES:n Liite 16:n 5 §:n mukaisesta matkakustannusten korvauksesta siten, että korkeampi korvaus (0,59 e/km) maksetaan tilapäisesti 15 000 kilometriin asti vuonna 2025 Toholammin kunnan työntekijöille ja viranhaltijoille. Henkilöstön tasapuolisen kohtelun vuoksi kilometrirajan nosto tulee koskea kunnan koko henkilöstöä.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |