RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.02.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Reittilatujen kunnossapitoavustukset 2025
SivL 11.02.2025 § 5
14/02.05.01.02/2025
Valmistelija Liikunta- ja nuorisosihteeri Timo Hakala, puh. 040 150 5233
Toholammin sivistyslautakunta teki kokouksessaan 02.11.2023 § 72 päätöksen avata Toholammille käyttöön talkootyönä talvikausina ylläpidetyille liikuntapaikoille avustushaun marraskuussa 2023. Sivistyslautakunnan kokouksessa 20.12.2023 § 82 lautakunta käsitteli tuolloisia avustuksia ja lisäksi toivomusponnen esityksellä päätettiin, että talviliikuntapaikkojen haku toteutettaisiin jatkossa yhdessä sivistyslautakunnan muiden avustushakujen kanssa yhtäaikaisesti keväisin maaliskuun aikana aina tulevan talvikauden ajalle.
Loppuvuodesta 2024 on käynyt ilmi, että kevään 2024 avustushakujen yhteydessä ulkoliikuntapaikkojen avustushaku on jäänyt toteuttamatta kokonaan talvikaudelle 2024–2025. Talkoolaiset ovat kyselleet mahdollisten avustusten perään nykyiselle hiihtokaudelle, ja keväällä toteutumatta jääneen avustushaun vuoksi on avustus päätetty avata talvikaudelle 2024–2025 pikimmiten. Reittilatujen avustushaku on ilmoitettu Toholammin kunnan verkkosivuilla 7.1.2025 ja mainittu Lestijoki-lehdessä 9.1.2025. Reittilatujen avustuslomakkeen on laatinut liikuntatoimi ja se on tullut palauttaa takaisin 31.1.2025 klo 12.00 mennessä. Liikuntatoimi on varannut määrärahoistaan enintään 4000 euroa jaettavaksi reittilatujen avustuksiin kuluvalle talvikaudelle.
Talkoolaisilta saadun palautteen perusteella koetaan järkeväksi vaihtaa reittilatujen avustushaku toteutettavaksi jatkossa vasta marraskuussa. Keväisin toteutettavasta hausta on vielä liian pitkä aika tulevaan talvikauteen, ja talkoolaiset eivät tiedä vielä tuossa vaiheessa ovatko seuraavana talvikautena edes kykeneväisiä hoitamaan talkootyönä tehtäviä latuja. Lisäksi marraskuussa oleva haku antaisi myös paremmat lähtökohdat miettiä annettavien avustuksien määrää joulukuun aikana, kun talven lumitilanne alkaa näyttäytyä jo paremmin.
Varsinaiseen talvikauden 2024–2025 reittilatuavustukseen on tullut hakemuksia yhteensä kolme kappaletta.
Ensimmäisessä hakemuksessa haetaan latuavustusta 1000€ ja se koskee Sykäräisestä Lylyn Pisaralta lähtevää reittilatua kunnankämpälle ja takaisin, josta edestakaista matkaa kertyy 24km. Ladulla arvioidaan olevan päivittäin n.10-20 käyttäjää ja hakija arvioi, että latua kunnostetaan noin kerran viikkoon. Latu on aukaistu tänä talvena ensimmäisenä kerran 23.12.2024.
Toinen hakemus koski Toukolan reittiladun tekoa ja ja haettava avustussumma 1500€ jaettuna kahdelle latuja hoitavalle henkilölle. Reittiladun pituus yhteensä 19km kahtena lenkkinä. Ladulla arvioidaan päivittäiseksi kävijämääräksi 10-15 kävijää ja keväämmällä mahdollisesti enemmän. Reittilatu aukaistaan tarpeen mukaan ja se on aukaistu ensimmäisen kerran talvelle 23.12.2024.
Kolmannen hakemuksen haettava avustussumma on 3000€ ja se koskee Toholammin kirkonkylältä kunnankämpälle menevää reittilatua (edestakainen matka 24km), Hongiston ja kunnankämpän välistä reittilatua (edestakaisin 11km) ja ampumaradalta kunnankämpälle menevää reittilatua (edestakaisin 14km). Ladulla arvioidaan olevan hyvänä hiihtotalvena n. 5000 kävijää eli keskimäärin 50 kävijää päivässä n. 100 päivän ajan. Latu on aukaistu ensimmäisen kerran 23.12.2024 ja latu avataan talven aikana tavallisesti n. 30 krt/talvessa.
Valmistelijan ehdotus:
Liikuntatoimi ehdottaa tukea Lylyn Pisaralta lähtevää reittilatua 800 €:n avustuksella, Toukolan reittilatua 800 €:n avustuksella ja Kirkonkylältä/Hongistolta kunnankämpälle menevää reittilatua 2200 €:n avustuksella. Avustus maksetaan keväällä 2025 toteuneita kuluja vastaan.
Lisäksi liikuntatoimi ehdottaa, että reittilatujen avustushaku toteutetaan jatkossa marraskuussa ja avustuksista päätetään aina seuraavassa haun jälkeisessä sivistyslautakunnan kokouksessa.
Esittelijä Liikunta- ja nuorisosihteeri Hakala Timo
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää tukea Lylyn Pisaralta lähtevää reittilatua 800 €:n avustuksella, Toukolan reittilatua 800 €:n avustuksella ja Kirkonkylältä/Hongistolta kunnankämpälle menevää reittilatua 2200 €:n avustuksella. Avustus maksetaan keväällä 2025 toteuneita kuluja vastaan.
Lisäksi sivistyslautakunta päättää, että reittilatujen avustushaku toteutetaan jatkossa marraskuussa ja avustuksista päätetään aina seuraavassa haun jälkeisessä sivistyslautakunnan kokouksessa.
Käsittely kokouksessa Liikunta- ja nuorisosihteeri toimi kokouksessa sivistyslautakunnan määräämänä esittelijänä. Sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Jarno Saukko johti kokousta puheenjohtajan ollessa estynyt.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin, että liikunta- ja nuorisosihteeri Timo Hakala ja varapuheenjohtaja Jarno Saukko poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.55.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |